Urheilu

Kalla karkasi Björgeniltä ja Saariselta

Julkaistu 22.11.2009 13:32 (päivitetty 14:02)
Charlotte Kalla liitää maaliin sunnuntain viestissä. Kuva: Cornelius Poppe/EPA.

Ankkuri Charlotte Kalla ratkaisi viestivoiton Ruotsille naisten 4x5 kilometrin kilpailussa Norjan Beitostölenissä sunnuntaina. Norja sijoittui maailmancupin viestissä toiseksi ja Suomi kolmanneksi.

Kalla karkasi viimeisellä osuudella Marit Björgeniltä ja Aino-Kaisa Saariselta. Ruotsi voitti 16,7 sekunnin erolla Norjaan. Ankkuriosuudelle muutaman sekunnin johdossa päässyt Suomi jäi voittajasta 22 sekuntia.

- Yritin taktikoida, mutta se ei nyt onnistunut. Vielä eivät lihakset tottele sillä tavoin, että olisin pystynyt rytminvaihdokseen, jolla olisin voinut vastata Kallan iskuun. Tekniikka pysyi paremmin kasassa eiliseen verrattuna. Suunta Kuusamoon on oikea, mutta ei hiihto ole vielä valmista, Saarinen summasi.

Avausosuudella Pirjo Muranen pysyi helposti kärkiryhmässä Norjan, Ruotsin ja Venäjän kanssa. Lauantaina vaisusti hiihtänyt Muranen oli kuin eri nainen viestissä.

- Ero oli kuin yöllä ja päivällä eiliseen kisaan verrattuna. Pystyin hiihtämään rennosti ja sain sopivasti peesiapua. Lopussa sain loppukiriäkin aikaan. Taktiikka toimi suunnitelman mukaan. Oli hyvä saada periinteisen kisa alle Kuusamoa ajatellen. Tämä lupaa ihan hyvää, Muranen sanoi.

Virpi Kuitunen lähti heti omille teilleen ja Norja, Ruotsi ja Venäjä jäivät. Perinteinen sujui Kuituselta vauhdikkaasti ja eroa syntyi jokaisella työnnöllä. Venäjä irtosi kakkosryhmästä toiseksi. Norjan ykkösjoukkue jäi 25 sekunnin päähän.

- Nyt oli ensimmäinen hiihto, jossa sain hengityksen koville. Tämä oli hyvä, sillä nyt ei tarvitse Rukalla erikseen aukoa hengitystä. Lähdin heti alusta täysillä, kovimman nousun otin vähän iisimmin ja sitten päällä taas jatkoin. Siinä sitä eroa kertyi. Rukan suhteen tilanne vaikuttaa hyvältä, Kuitunen analysoi.

Kolmannella osuudella Riitta-Liisa Roponen sai huomata, että takaa nousivat Norjan Kristin Steira ja Ruotsin Anna Haag. Vaihtoon tultaessa Suomen johto oli 3,6 sekuntia Norjaan ja 4,2 sekuntia Ruotsiin.

- Oma hiihto oli rennompaa eiliseen verrattuna ja nyt pystyin jo nauttimaankin. Hyvä mieli siitä, että on kunnossa. Takaa tultiin kovempaa ja pieni lumisade helpotti heidän urakkaansa. Aino-Kaisa joutui nyt vähän pahaan paikkaan, Roponen sanoi.

Naiset, 4x5 km (2 osuutta perinteisellä, 2 vapaalla tyylillä):

1) Ruotsi (Anna Olsson, Sara Lindborg, Anna Haag, Charlotte Kalla) 58.37,1
2) Norja 1 (Vibeke Skofterud, Therese Johaug, Kristin Steira, Marit Björgen) +16,7
3) Suomi (Pirjo Muranen, Virpi Kuitunen, Riitta-Liisa Roponen, Aino-Kaisa Saarinen) +22,0
4) Venäjä 1 (Irina Hazova, Aljona Sidko, Jevgenia Medvedeva, Natalia Korosteleva) +45,7
5) Saksa 1 (Stefanie Böhler, Katrin Zeller, Evi Sachenbacher-Stehle, Claudia Nystad) +1.31,5
6) Venäjä 2 (Olga Zavjalova, Olga Rotsheva, Natalia Iljina, Diana Sapronova) +1.33,8
7) Italia +1.52,9
8) Kazakstan 1 +1.52,9
9) Slovenia +2.05,1
10) Norja 2 +2.05,9

(MTV3)

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Lex Hollo: Myllylä ja Katri-Helena09.02.2010 16:38

Kowalczyk ja Jönsson juhlivat Canmoren sprinteissä06.02.2010 23:47

Kattilakoski 12:s Canmoressa – Heikkinen romahti05.02.2010 22:55 (23:51)

Kalla kukisti Kowalczykin - suomalaiset kaukana kärjestä05.02.2010 20:55 (21:44)

Porttilan blogi: Totuus dopingista05.02.2010 19:29

Presidentti Halonen Salpausselän Kisojen suojelijaksi05.02.2010 11:24

Virpi Kuitunen lopettamassa uraansa?05.02.2010 06:34

Myllylä oli mukana ns. saunasopimuksessa03.02.2010 22:30

Myllylä palasi töihin 03.02.2010 18:24

Myllylän tapausta ei toistaiseksi selvitetä kansainvälisesti03.02.2010 16:17

Norjalaishiihtäjä ei kaipaa Myllylän kultamitaleita03.02.2010 15:48

Poliisi kiistää dopingvuodon03.02.2010 14:28

Paavo M. Petäjä: Tämä on törkeää03.02.2010 14:01

Suomen kultajuhlat jatkuivat nuorten MM-hiihdoissa28.01.2010 13:39 (16:21)

Lähteenmäki hiihti nuorten maailmanmestariksi27.01.2010 14:14

Nousiainen kukisti Jauhojärven SM-laduilla24.01.2010 14:36 (15:43)

Roponen hiihti tuplamestariksi Keuruulla24.01.2010 13:10

Pakkanen kiusaa taas SM-hiihtoja24.01.2010 10:45

Kattilakoski mestariksi SM-laduilla23.01.2010 15:16

Roponen ylivoimainen paukkupakkasessa23.01.2010 13:15

Pakkanen pätkii kilpailumatkat SM-hiihdoissa23.01.2010 11:22

Uusi sopimus tuo Dalenille rutkasti lisävastuuta22.01.2010 19:20

Dalen jatkaa Suomi-hiihtäjien peräsimessä22.01.2010 18:42

Jauhojärvi ja Kyllönen mestareiksi tynkäkisoissa22.01.2010 15:29 (16:31)

Pakkanen säikäytti Suomen ykköshiihtäjät22.01.2010 12:49

Tässä ovat hiihdon TOP10-räkäkuvat!22.01.2010 11:51 (11:54)

Pakkanen myöhentää hiihdon SM-sprinttejä 22.01.2010 09:54

Kaikki seurat mukana Suomen Maastohiihto ry:ssä21.01.2010 18:17

Kuitunen jää pois SM-hiihdoista21.01.2010 17:26

Saarinen taisteli mitaleita sairastamisen lomassa17.01.2010 19:34

Väänänen uransa parhaimpaan Otepäässä17.01.2010 17:42

Saarinen kolmas, Väänänen neljäs17.01.2010 14:34 (16:00)

Lex Hollon blogi: Nuo mahtavat maailmancupit17.01.2010 14:19

Lukas Bauer piti virolaiset takanaan16.01.2010 15:55

Aino-Kaisa Saarinen palkintopallille Otepäässä16.01.2010 13:24 (14:19)

Tour de Skin menestyjät haastetaan Otepäässä15.01.2010 17:28

Matti Heikkinen: Erittäin tärkeä tunnustus11.01.2010 23:54

Tällaiset ovat kaiken voittaneen Aino-Kaisan "jatkot"11.01.2010 23:23 (23:46)

Kulta-Aikku ylivoimaisesti Vuoden urheilijaksi11.01.2010 21:46 (23:45)

Suomalaishiihtäjiä jää pois Otepäästä11.01.2010 11:15

Saarinen päätti Tourin parhaaseen loppunousuunsa10.01.2010 18:59 (20:17)

Saarinen ei hiihtänyt rahan perässä - sitä tuli silti10.01.2010 15:46 (20:17)

Heikkinen kävi väsyneen miehen taistelun10.01.2010 19:53

Bauer suvereeniin voittoon miesten Tourilla, Heikkinen 12:s10.01.2010 17:24

Kowalczyk voitti Tour de Skin - Saarinen neljäs10.01.2010 14:09 (15:07)

Saarisen Tour de Ski -unelmat murenivat09.01.2010 13:42 (20:30)

Matti Heikkinen kaukana kärjestä Tourilla09.01.2010 17:59 (19:48)

Saarinen ei aio luovuttaa: Taistelen loppuun asti 09.01.2010 15:00

Kuitunen: Vantaalla paremmat ladut kuin maailmancupissa09.01.2010 14:49

Sarasvuo huollatti Kuitusen huippuvauhtiin09.01.2010 14:43


Arkisto

 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius