Mainos

Woodsin paluusta odotetaan merkkiä

10.03.2010 10:16
Woodsin paluusta odotetaan merkkiä

Golfari Tiger Woodsin mahdollista paluuta kilpailuihin odotetaan niin vahvasti, että pienikin rasahdus rekisteröityy. Tuoreiden tietojen mukaan Woods on jo aloittanut avauslyöntiharjoittelut valmentaja Hank Haneyn kanssa.

Harjoittelu tulkitaan merkiksi: Woodsin paluu lähestyy. Pohjoisirlantilainen Rory McIlroy odottaa mielenkiinnolla sitä, miten Woods pelaa kun palaa.

- Myös se kiinnostaa, miten hän hallitsee koko tilanteen, McIlroy sanoi.

Woodsin elämä muuttui sekasortoiseksi viime marraskuussa, kun hän tunnusti pettäneensä vaimoaan lukuisia kertoja. Sittemmin Woods on ollut terapiassa, pyytänyt tekojaan julkisesti anteeksi ja yrittänyt pelastaa avioliiton ruotsalaisen Elin Nordegrenin kanssa.

Miamissa pelataan tulevana viikonloppuna rahakas turnaus Doralin kentällä.

- Luulen, että kaikki odottavat innoissaan hänen paluutaan kentälle ja peleihin. Kuulopuheiden perusteella hän on yhtä hyvä kuin ikinä, McIlroy sanoi

Woodsin odotetaan palaavan peleihin viimeistään Masters-turnauksessa huhtikuussa, mutta hän oletetaan ottavan tuntumaa kisoihin Arnold Palmerin kutsukisassa Bay Hillissä. Kenttä sijaitsee lähellä Woodsin kotia, mutta hän ei ole vielä ilmaissut millään tavalla suunnitelmiaan. Woods on voittanut Bay Hillissä kuusi kertaa.

Englantilainen Paul Casey muistutti, että golf elää ja on olemassa ja odottaa.

- Sitten näemme mitä tapahtuu, kun hän palaa.

(MTV3-STT-Reuters)

MTV3

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos