Mainos

Torro ei "pystynyt tykittämään" - jäi finaalista

12.03.2010 19:51
Osku Torro, kuva:Lehtikuva/Antti Aimo-Koivisto

Korkeushyppääjä Osku Torron urakka sisäratojen MM-kilpailuissa Qatarin Dohassa päättyi perjantain karsintaan.

Torro jäi finaaliin oikeuttavasta tuloksesta 11 senttiä.

Torro selvitti karsinnassa ensimmäiset korkeutensa 218 ja 223 avaushypyillään. Finaaliin oikeuttaneessa korkeudessa 226 hän oli kuitenkin vaikeuksissa ja teki kolme pudotusta. Ongelmia oli askelmerkin kanssa, minkä lisäksi Torro valitteli pientä väsymystä jaloissa.

- Vaikea skabahan se oli, mutta ei kyllä itselläkään ollut ihan herkkupäivä, Torro harmitteli.

- Jäin merkeissä taakse, mikä ei ole minulle ollenkaan normaalia. En pystynyt kaarteessa tykittämään, kun piti harppomalla mennä. Pyrin välttämään menemästä liian lähelle rimaa.

Yritykset 226:sta olivat kuitenkin hyviä, vaikka jalat tuntuivat raskailta.

- Luulin, että hypyt olivat surkeita, mutta videolta näki, etteivät ne kauas jääneet. Ne vain lähtivät 30 senttiä liian kaukaa rimasta, Torro kuvaili.

Hyppääjät moittivat karsinnan jälkeen järjestäjiä. Korkeuspaikan ympärillä oli tavallista enemmän hälinää, kun samaan aikaan oli käynnissä 60 metrin aitamatkaa, seiväshyppyä ja kolmiloikkaa.

- Melkoista suihkarointia se oli, enkä saanut verryttelyyn yhtään hyppyä, Torro kertoi epäuskoisesti naureskellen.

- Oman hypyn aikana piti ääntä käyttää, jos meinasi saada jonkin suorituksen tehtyä. Ensimmäisen ja toisen hypyn välissä meni tunti.

Sisäratojen MM-kilpailut, 1. päivä:

Miehet, karsinta (8 parasta finaaliin), korkeus:

 1) Ivan Uhov          Venäjä    229
 2) Jaroslav Rybakov   Venäjä    229 
 3) Samson Oni         Britannia 226
 3) Jesse Williams     USA       226  
 5) Martin Günther     Saksa     226 
 6) Kyriakos Ioannou   Kypros    226
 6) Dusty  Jonas       USA       226
 7) Kabelo Kgosiemang  Botswana  226 
...
11) Osku Torro  Suomi 223 (218-o, 223-o, 226-xxx)

(MTV3-STT)

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos