Mainos

Torro tähtää Timanttiliigaan

06.02.2010 17:42
Osku Torro Ruotsi-ottelussa 2009. Kuva: Roni Rekomaa/LEHTIKUVA.

Tuore korkeushypyn SE-mies Osku Torro hyppäsi lauantaina Tampereen Tähtien kisassa tuloksen 224, mutta tähtäin hallikaudella on Dohan MM-kisoissa.

Torro aloitti tänään Tampereella korkeudesta 213. Korkeudessa 224 tuli pientä takkuilua, sillä sen hän ylitti vasta kolmannellaan. Kun kilpailun voitto oli jo varmistunut, Torro nostatutti riman 230 senttiin, mutta ei tällä kertaa päässyt yli.

- Hampaankoloon jäi. Tämä oli hyvä opetus siitä, että ei kannata lähteä hoppuilemaan. Se oli muutamista millisekunneista kiinni. En ole tottunut vielä hyppäämään noin korkealta, analysoi Osku Torro hyppyään MTV3:n haastattelussa.

MM-halliraja jo tehtynä

Torro on jo tänä vuonna hypännyt myös MM-hallien osallistumisrajan 230 ja aikoo osallistua Dohan MM-mittelöihin maaliskuussa.

- Nyt on Dohassa näytön paikka. Tavoitteena olisi päästä semmoiseen selkeään maailman kärkijoukkoon, niin eiköhän sen jälkeen kisakutsuja klosahtelisi postiluukusta.

Timanttiliiga välkkyy mielessä

Ainakin hallikaudella Torro on jo maailman kärkiporukassa, sillä hän hyppäsi viime kuussa Saksassa 232 ja on maailman hallitilastossa jaetulla kakkossijalla. Hän haluaa ensi kesänä mukaan myös uuteen kansainväliseen Timanttiliigaan.

- Kyllähän se kiinnostaa. Se helpottaa myös ajatellen tulevia arvokisoja. Kun pääsee kansainvälisiin kisoihin, niin ei tarvi täällä kotimaassa hyppiä vesisateessa, murjaisee Torro.

Timanttiliigassa on yhteensä 14 osakilpailua, jotka televisioidaan MTV3:n kanavilla.

MTV3 - Petri Hänninen, Tampere

KAIKKI URHEILULÄHETYKSET

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius Palaute Anna palautetta Uutisvihje Lähetä uutisvihje Mediakortti Mediakortti
Mainos