Urheilu

Aikakone: Kristiansen oli aikaansa edellä

16.08.2009 11:07
Ingrid Kristiansen, kuva: Simon Bruty/Getty Images

Aikakoneella matkustetaan yleisurheilun historian ensimmäisiin MM-kilpailuihin Helsinkiin 1983 ja verrataan Berliinin ja Helsingin kärkituloksia keskenään.

Lauantain mielenkiintoisin huomio on se, että Helsingin kuulakisan voittaja, Puolan Edward Sarul, olisi tänään pudottanut isäntämaan Ralf Barthelsin ulos palkintopallilta.

Sarul voitti 1983 maailmanmestaruuden tuloksella 21,39. Barthelsin pronssitulos oli tänään 21,37. Samana vuonna Sarul teki ennätyksensä 21,68. Vuosi 1983 oli hänelle syystä tai toisesta mainio. Mies työnsi kauden aikana uransa kuusi parasta työntöä. Ennen kyseistä vuotta hänen ennätyksensä oli 19,91, eikä hän koskaan vuoden 1983 jälkeen kyennyt parempaan kuin 20,46. Maailmanmestaruuden jälkeen hänen toiseksi paras arvokisasijoituksensa oli EM-5:s Madridissa 1986.

Mukana Helsingin kuulakisassa oli myös suomalainen Aulis Akonniemi. Luiseva ja silmälasipäinen Akonniemi oli kaikkea muuta kuin kuulamörssärin prototyyppi. Silti kuula lensi 19,85 ja sijoitus oli kahdeksas. Miehen ennätykseksi jäi Kyröskosken Kuulakarnevaaleilla 1984 työnnetty 20,18. Berliinissä Akonniemi olisi jäänyt Helsingin tuloksellaan finaalista 25 sentin päähän.

Naisten 10 000 metriä ei ollut ohjelmassa vielä Helsingissä, ensimmäisen kerran se juostiin 1987 Roomassa. Tuolloin voiton vei norjalainen lajilegenda Ingrid Kristiansen ajalla 31.05,85. Sillä ajalla olisi ollut Berliinissä kuudes. Kristiansen oli muutenkin kova luu. Hän juoksi vuonna 1986 kympillä hurjan ME-ajan 30.13,74. Se ei juuri kalpene nyt juhlineiden urheilijoiden ennätysten kanssa. Maailmanmestari Linet Masain ennätys on itse asiassa 15 sekuntia heikompi kuin norjalaisen. Ingrid oli aikaansa edellä.

Miesten 20 kilometrin kävelyn voitti Helsingissä Meksikon Ernesto Canto ajalla 1.20,49. Sillä olisi sijoittunut Berliinissä kahdeksanneksi. Vuotta myöhemmin Los Angelesissa Canto käveli olympiakultaa. Helsingissä mukana oli myös suomalainen kävelylegenda Reima Salonen. Sijoitus oli 12:s ja aika 1.22,51. Berliinissä sillä ajalla olisi ollut lauantaina 19:s, joten ihan hirvittävästi ei tämän lajin taso ole noussut. Kaksikymppinen oli Reiman sivulaji, päämatkallaan 50 kilometrillä mies voitti EM-kultaa Ateenassa 1982 ja MM-pronssia Malmössä 1976. Samana vuonna pidetyissä Montrealin olympialaisissa ei 50 kilometrin kävely ollut ohjelmassa, joten MM-kilpailu järjestettiin Malmössä.

Salosen muistavat melkein kaikki, mutta kuka muistaa 1983 Helsingin MM-kilpailun kaksi muuta suomalaista kävelijää? Ei se mitään, en olisi minäkään ilman apuja muistanut. Matti Katila oli 32:s ajalla 1.29,14 ja Petri Mäkelä 44:s 1.32,21.

MTV3 - Lauri Hollo

Torro näytti varmaa kisakuntoa06.02.2010 18:45

Torro tähtää Timanttiliigaan06.02.2010 17:42

Ratakierroksen Suomen mestari harjoittelee ruotsalaisessa huippuvalmennuksessa06.02.2010 17:37

Evilä ja Keskisalo jäävät pois päivän kilpailuista06.02.2010 14:26

USA:n olympia-aituri sai kilpailukiellon06.02.2010 09:39

Lex Hollo: Pommi korkeuspaikalla27.01.2010 14:00

Korkeuden uusi SE-mies: Hämmästyttävää!23.01.2010 12:44

15-vuotias juoksi naisten SE:n23.01.2010 12:37

Korkeushypyssä syntyi uusi komea Suomen ennätys23.01.2010 10:12

Kallurin sisarukset jäävät pois MM-hallikisoista18.01.2010 18:42

Semenyalla ei tällä hetkellä kilpailulupaa14.01.2010 17:53

Euroopan yleisurheiluliitto kuoppasi sääntökokeilut14.01.2010 12:36

"Semenya voi kilpailla"13.01.2010 17:13

Räty vaatisi jättitilin keihäsjoukkueen valmentamisesta12.01.2010 12:51

MM-aitajuoksija halusi parantaa vauhtiaan - poistatti silikonirintansa04.01.2010 09:57

Porttilan blogi: Salonoja ja Los Angeles 198421.12.2009 20:15

Salonojan tukieurojen määrää ei kerrota21.12.2009 19:58

Helsingin EM-kisat toteutuvat Jussi Salonojan rahoilla21.12.2009 15:51 (18:23)

Tulosruutu 22.20: Helsingin EM-kisat saivat yllättävän tukijan21.12.2009 18:17

Helsingin 2012 EM-kisat pähkinänkuoressa21.12.2009 16:37

Marion Jonesin joukkuetoverit eivät saamassa mitaleitaan takaisin18.12.2009 20:09

Kiinalaisten dopinghuijaus meni puihin17.12.2009 10:32

Suomalaiset saivat korkeita virkoja IAAF:ssä17.12.2009 07:52

Puolet suomalaisista EM-kisojen järjestämistä vastaan15.12.2009 07:59

Kalevan Kisojen anominen Kuopioon varmistui 14.12.2009 21:09

Thanou on hopealla palkittu olympiavoittaja 14.12.2009 17:30

Sandra Eriksson kiri seitsemänneksi EM-maastossa13.12.2009 17:54

Jonesin mitalit jaettiin uudelleen - yksi kulta muuttui hopeaksi10.12.2009 15:13

Powell ei pidä Boltia supermiehenä08.12.2009 09:25

KOK valmis jakamaan Marion Jonesin olympiamitalit07.12.2009 23:45

Sata valmentajaa kuunteli Keskisalon esitystä harjoittelusta06.12.2009 15:27

ME-mies Johnson patistaa Boltia ratakierrokselle01.12.2009 15:34

Kuopio haluaa Kalevan Kisat30.11.2009 19:38

Euroopan mestari pidätettiin dopingliigan paljastuttua24.11.2009 23:31

Yhden päivän maailmanennätys24.11.2009 16:30

Saksalaisnainen sai korkeusennätyksensä – 73 vuotta myöhässä24.11.2009 14:16

Bolt ja Richards ovat parhaat yleisurheilijat22.11.2009 19:47

Timantit vetävät Gayn ja Boltin samoille apajille21.11.2009 23:44

Pitkämäki innoissaan timanttijahtiin21.11.2009 19:28 (20:23)

Yleisurheilun uusi huippusarja CANAL+:lle20.11.2009 17:53


Arkistoon

 
Urheilusivujen tuottaja Teemu Karenius