Esittelyssä suomalaiset keihäsmiehet Seppo Rädyn kommentein 05.06.2009 11:16
MTV3 esittelee suomalaiset mieskeihäänheittäjät suomalaisen keihäslegendan Seppo Rädyn arvioilla höystettynä.
Berliinin MM-kisajoukkueeseen paikkansa ovat jo lunastaneet Terot Pitkämäki ja Järvenpää. Kaksi muuta paikkaa odottaa vielä ottajiaan.
Tero Pitkämäki
19.12.1982 Ilmajoki
195 cm, 92 kg
Seura: Nurmon Urheilijat -99
Valmentaja: Hannu Kangas
Pitkämäki lähtee Berliinin MM-kisoihin puolustamaan maailmanmestaruutta Osakasta 2007. Vuosi 2007 oli Pitkämäellä täysosuma, sillä hänet valittiin sekä vuoden parhaaksi suomalaisurheilijaksi että Euroopan parhaaksi miesyleisurheilijaksi.
Viime kesän Pekingin olympialaisissa Pitkämäki joutui tyytymään pronssimitaliin, kun pitkäaikainen kilpailukumppani Andreas Thorkildsen otti toisen olympiakultansa. Tuloksellisesti vuosi 2008 merkitsi Pitkämäelle pientä takapakkia, sillä hän jäi ensimmäistä kertaa vuoden 2004 jälkeen ilman yli 90 metrin tulosta.
Pitkämäki on suorittanut sähköinsinöörin tutkinnon Vaasan ammattikorkeakoulussa.
Arvokisasaavutukset:
2003 U22 EM-pronssi. 2005 MM 4:s. 2006 EM-hopea. 2004 Olympialaiset 8:s 2007 MM-kulta. 2008 Olympiapronssi
Oma ennätys: 91,53 (2005)
Seppo Rädyn kommentti:
Pitkämäki pyörii niillä vanhoilla pohjilla, joilla se tullee olemaan viime kesän tasolla. Jos tekniikkaharjoittelun painopiste on ollut siinä suunnassa, mihin se on jo kahtena viime vuonna muuttunut, niin silloin minä en odota juuri minkäänlaisia tuloksia. Silloin pysytään tasossa 85-87, ja sekin on mahdollista vain näillä nykykeihäillä.
Tero Järvenpää
2.10.1984 Tampere
187 cm, 96 kg
Seura: Tampereen Pyrintö
Valmentaja: Pentti Järvenpää
Tero Järvenpää oli vielä vuonna 2001 lupaava nuori kiekonheittäjä. Tekniikkaongelmat vaivasivat häntä kuitenkin juuri ennen 17-vuotiaiden MM-kisoja, joten hän päätti vaihtaa kakkoslajiinsa keihäänheittoon. Tero selviytyi kisoihin ja voitti pronssia, minkä jälkeen kiekkoringit saivat jäädä rauhaan. Aikuisten arvokisoissa Tero debytoi 2006 Göteborgin EM-areenalla.
Viime kesä oli Järvenpäälle todellinen läpimurtokesä. Tamperelainen oli Kultaisen liigan kisoissa neljästi palkintopallilla ja voitti Kalevan kisoissa SM-kultaa ennätystuloksellaan 86,68. Pekingin olympialaisissa Järvenpää jäi mitalien ulkopuolelle neljänneksi.
Järvenpää opiskelee Tampereen Teknillisessä yliopistossa.
Arvokisasaavutukset:
2001 U17 MM-pronssi 2003 U19 MM-hopea 2005 U22 EM 5:s 2005 Universiadit hopea. 2006 EM 17:s 2007 MM 8:s 2008 Olympialaiset 4:s
Oma ennätys: 86,68 (2008)
Seppo Rädyn kommentti:
Järvenpää näytti jo viime vuonna vähän sitä osaamistaan. Jos on pitänyt talven aikana oman harjoittelulinjansa, niin todennäköisesti voidaan odottaa olevan tänä vuonna Suomen ykkösheittäjiä. Loukkaantumisista en sitten tiedä.
Teemu Wirkkala
14.1.1984 Toholampi
187 cm, 89 kg
Seura: Toholammin Urheilija
t
Valmentaja: Hannu Kangas
Teemu Wirkkala johti Suomen uuden keihäänheittäjäsukupolven esiinmarssia 2000-luvun alussa. Vuonna 2001 hän heitti kultaa 17-vuotiaiden MM-kisoissa Debrecenissä ja nuorten EM-kisoissa 2003 suomalaiset ottivat hänen johdollaan kolmoisvoiton. Loukkaantumiset hidastivat hänen nousuaan Suomen kärkeen aikuisten tasolla.
2008 Wirkkala varmisti paikkansa olympialaisissa sijoittumalla Pihtiputaan Keihäskarnevaaleilla toiseksi Tero Pitkämäen jälkeen ennätystuloksella 84,10. Pekingin olympialaisissa Wirkkalan sijoitus oli viides.
Arvokisasaavutukset:
2001 U17 MM-kulta. 2002 U19 MM 7:s 2003 U19 EM-kulta. 2005 U22 EM 6:s 2006 EM 13:s 2007 MM 12:s 2008 olympialaiset 5:s
Oma ennätys: 84,10 (2008)
Seppo Rädyn kommentti:
Minulle henkilökohtaisesti kaveri on ollut pettymys koko ajan, tietämättä sitä, onko jotakin vammoja. Heittohaitari on onnistuessaan hyvissä olosuhteissa 84-85 metriä, 1-3 heittoa kesässä. Suurin osa on seitsemänkymppisiä. Kyllä keihäsmiehen pitää pystyä heittämään kaikki heitot yli 80 metrin, joka ei ole tulos eikä mikään. Ei minkään valtakunnan tasaisuutta ole siinä touhussa. Jos minun aikaani vertaa, niin tuskin koskaan missään GP-kisoissa käytiin heittämässä seitsemänkymppisiä.
Harri Haatainen
5.1.1978 Lapua
186 cm, 85 kg
Seura: Lapuan Virkiä
Valmentaja: Leo Pusa
Aikanaan junioreiden ME:tä hallussaan pitänyt Haatainen palasi pitkän hiljaiselon jälkeen kansainväliselle tasolle viime kesänä. Kesäkuussa Haatainen voitti Lapuan Eliittikisat parhaalla tuloksellaan kuuteen vuoteen (81,18), ja paranteli vielä syyskuussa Riiassa kauden parastaan kymmenellä sentillä.
Nähtäväksi jää, pystyykö loukkaantumisten vaivaama Haatainen vielä nousemaan huipulle. Erilaisia urheilijoiden seksikkyysäänestyksiä Haatainen on ainakin voittanut roppakaupalla.
Arvokisasaavutukset:
1995 U19 EM-hopeaa 1996 U19 MM-hopeaa 1999 U22 EM-kultaa 1999 MM 11:s 2000 olympialaiset karsinta 2001 MM Edmonton karsinta 2002 EM 9:s
Oma ennätys: 86,63 (2001)
Seppo Rädyn kommentti:
Minulle henkilökohtaisesti täysi mysteeri koko kaveri. En ole varmaan koskaan nähnyt sen livenä heittävän keihästä. Olen kuullut sanottavan, että on lahjakas kaveri ja on välillä ollut loukkaantunut, mutta hyvin vähän hänestä on minkäänlaista tietoa. Täysin tekniikalla pelaava kaveri, joka helvetin kovaan myrskyyn ja myötätuuleen saattaa heittää kasikymppisen. Huonoihin olosuhteisiin ei saa sitten yhtään mihinkään.
Antti Ruuskanen
21.2.1984 Pielavesi
190 cm, 85 kg
Seura: Pielaveden Sampo
Valmentaja: Antero Puranen
Ruuskanen on tullut tunnetuksi vakituisena varamiehenä, sillä hän on jäänyt joukkueesta sivuun niin Göteborgin EM-kioissa, Osakan MM-kisoista, kuin Pekingin olympialaisistakin.
Moninkertainen nuorten arvokisamitalisti Ruuskanen sai kaudelle 2008 loistavan alun, kun hän heitti Kuortaneella uudeksi ennätyksekseen 87,33 ja jätti taakseen Tero Pitkämäen. Sen jälkeen loukkaantumiset alkoivat vaivata, ja paikka Pekingin olympialaisissa jäi haaveeksi.
Arvokisasaavutukset:
2003 U19 EM-pronssi 2005 U22 EM-hopea
Oma ennätys: 87,33 (2008)
Seppo Rädyn kommentti:
Ei tiedä hänenkään terveystilanteestaan. Voi heittää pitkällekin. Toivoisin häneltäkin sitä tasaisuutta. Haitari on ollut liian ailahteleva. Viime kesän perusteella yksi jokerikortti, mutta toivoisin kaverille, että niitä kasiviitosia pitäisi alkaa tulemaan vähän kisa kuin kisa.
Jarkko Koski-Vähälä
21.11.1978 Kokkola
194 cm / 97 kg
Seura: Ylivieskan Kuula
Valmentaja: Kimmo Kinnunen
Viime syksynä kolmenkympin rajapyykin ikävuosissa ylittänyt Koski-Vähälä on 22-vuotiaiden SM-kultamitalisti vuodelta 2000. Aikuisten Kalevan Kisoista Koski-Vähälällä on yksi mitali, pronssi vuodelta 2005
Oma ennätys: 84,12 (2005)
Seppo Rädyn kommentti:
Minun kirjoissani kuuluu kastiin epäluotettavat heittäjät. En jaksa uskoa, että muiden kanssa tasavertaisesti ollessa pystyy heittämään juuri mihinkään. Vaikka perkele kaverilla on raamia heittää vaikka kuinka pitkälle.
Esko Mikkola
14.2.1975 Tampere
185 cm / 95 kg
Seura: Nokian Pyry
Valmentaja: Kari Ihalainen
Mikkola sijoittui hopealle Universiadeissa kesällä 2003. Seuraavan kesän Ateenan olympialaisissa Mikkola oli 11. Viimeinen arvokisaedustus on 2005 MM-kisoista Helsingissä, jossa Mikkola ei selvinnyt finaaliin.
Mikkola harjoitteli ja opiskeli Yhdysvalloissa Arizonan yliopistossa, missä hän on suorittanut tohtorin tutkinnon. Keihäänheiton lisäksi Mikkola on kunnostautunut myös painissa ja kelkkailussa.
Arvokisasaavutukset:
2003 Universiadien hopea 2004 olympialaiset 11:s 2005 MM-kisat, karsinta
Oma ennätys: 84,27 (2004)
Seppo Rädyn kommentti:
En odota juuri mitään. Muutamaan vuoteen ei ole tapahtunut minkään valtakunnan kehitystä. Kerran pari kesässä heittää sen kasikakkosen kasikolmosen, mutta kyllä tänä päivänä sen tason pitäisi jo nousta rajusti. Monta monta helvetin vuotta on heittänyt siihen saman, ja yleensä vielä jenkeissä joskus maalis-huhtikuussa.
Ari Mannio
23.4.1987 Lehtimäki
185 cm / 104 kg
Seura: Lehtimäen Jyske
Valmentaja: Tapio Mannio
Mannio on 19-vuotiaiden EM-pronssimitalisti ja MM-hopeamitalisti. 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa hän oli neljäs 2007.
Mannio aloitti kauden 2008 loistavasti, kun hän räväytti toukokuun lopulla Leppävirralla uudeksi ennätyksekseen 85,70. Mannion aiempi ennätys oli yli neljä metriä lyhyempi.
Mannio pelaa talvisin jääkiekkoa kolmosdivisioonassa Lehtimäen Jyskeessä. Lätkäkaukalossa isokokoisen nuorukaisen pelipaikka on keskushyökkääjä.
Arvokisasaavutukset:
2004 U19 MM 6:s 2005 U19 EM-pronssia 2006 U19 MM-hopeaa 2007 U22 EM 4:s
Oma ennätys: 85,70 (2009)
Seppo Rädyn kommentti:
Nyt näytti jo vajaalla kasikuutosella, mitä osaa. Jos on pitänyt saman linjan heittämisessä, mitä minä olen sen muutamana viime vuotena nähnyt heittäneen, tulee olemaan tulevaisuudessa yksi kovimmista ellei kovin suomalainen keihäänheittäjä.
Olen kaikille yrittänyt painottaa sitä, että se oma hyväksi todettu linja, siitä on pidettävä kiinni. Jos alkaa huuhailemaan ja matkimaan muita, niin siihen loppu ura. Siihen loppu kehitys.
MTV3 - Janne Itkonen
(Lähteet: Olympiakomitea, heittäjien kotisivut ,Tilastopaja, iiaf.org.)
|