Itävalta/Sveitsi 2008: Vihdoinkin Espanjan vuoro
![]() |
Alppimaat Sveitsi ja Itävalta saivat järjestettäväkseen jalkapallon EM-lopputurnauksen 2008. Jaetut kisat olivat toiset EM-historiassa: kahdeksan vuotta aikaisemmin Belgia ja Hollanti olivat isännöineet turnausta yhdessä.
Suomikin oli hakenut kisaisännyyttä yhdessä Ruotsin, Norjan ja Tanskan kanssa, mutta Pohjoismaiden hanke ei saavuttanut Euroopan jalkapalloliiton Uefan suosiota.
Turnaus pelattiin jälleen 16 maan voimin. Karsintojen suurin yllätys oli Englannin jääminen ulos kisoista. Mukana ei ollut muitakaan joukkueita Brittein saarilta. Pohjoismaista kisoihin selviytyi ainoastaan Ruotsi, vaikka Roy Hodgsonin valmentama Suomi olikin lähempänä kisapaikkaa kuin koskaan aikaisemmin. Voitto Portugalista viimeisessä karsintaottelussa olisi vienyt Suomen EM-lopputurnaukseen, mutta Huuhkajat jäi Portossa 0-0-tasapeliin.
Otteluita pelattiin neljällä stadionilla kummassakin järjestäjämaassa. Turnaus potkaistiin käyntiin 7. kesäkuuta Sveitsin Baselissa. Isännät saivat heti kylmää vettä niskaansa, kun Tshekki vei 1-0-voiton Vaclav Sverkosin maalilla.
![]() |
Sveitsin ja Turkin välisestä ottelusta tuli melkoista vesipalloa, kun raju ukkoskuuro teki Baselin nurmesta lähes pelikelvottoman. Turkki hallitsi vaikeat olosuhteet paremmin ja voitti 2-1 lisäajan toisen minuutin maalilla. Näin Sveitsistä tuli ensimmäinen joukkue, joka menetti jatkomahdollisuutensa.
A-lohkon voitto meni Portugalille. Turkki nappasi hieman yllättäen toisen jatkopaikan Tshekin nenän edestä - ja millä tavalla. Tshekki oli turvallisen tuntuisessa 2-0-johdossa ja matkalla puolivälieriin, mutta Turkki iski viimeisen vartin aikana kolmesti. Tähtimaalivahti Petr Cech haparoi pahasti 87. peliminuutilla ja tarjoili 2-2-tasoitusmaalin Nihat Kahvecille. Kaksi minuuttia myöhemmin Nihat laukoi voittomaalin, joka vei Turkin ensimmäistä kertaa EM-historiassa kahdeksan parhaan joukkoon.
![]() |
B-lohkossa Kroatia jyräsi puhtaalla pelillä lohkovoittoon. Toisenkin isäntäjoukkueen pelit päättyivät alkulohkovaiheessa, kun Saksa kukisti viimeisessä ottelussa Itävallan Michael Ballackin vapaapotkumaalilla 1-0. Turnauksen selvästi heikoimpana joukkueena pidetty Itävalta ylitti kuitenkin odotukset jättämällä Puolan lohkojumboksi. Ennen kisoja Itävallassa oli jopa kerätty nimiä sen puolesta, että maan kannattaisi vetää joukkueensa kokonaan pois turnauksesta.
C-lohkoa pidettiin syystäkin näiden kisojen kuolemanlohkona, olivathan mukana kahden vuoden takaiset MM-finalistit Ranska ja Italia, nimekäs Hollanti ja yllätysvalmis Romania.
![]() |
Entisen huippupelaajan Marco van Bastenin valmentama Hollanti esitti alkulohkossa häikäisevää peliä: Italia kaatui 3-0- ja Ranska 4-1-lukemin. Päätöskierroksella Hollanti olisi voinut pelata MM-finalistit ulos jatkosta häviämällä Romanialle, mutta oranssipaidat hoitivat leiviskänsä tyylikkäästi ja kaatoivat Romanian 2-0. Toisen jatkopaikan vei Italia, joka kukisti ratkaisuottelussa vaisun Ranskan maalein 2-0.
D-lohkossa Espanja voitti kaikki ottelunsa. Valencia-kärki David Villa iski hattutempun Venäjää vastaan (4-1) sekä 2-1-voittomaalin Ruotsia vastaan erotuomarin antamalla lisäajalla. Neljän vuoden takainen mestari Kreikka palasi tylysti maan pinnalle: tuloksena kolme tappiota ja nolla pistettä.
![]() |
Venäjä ja Ruotsi ratkaisivat toisen jatkopaikan kohtalon lohkon päätöskierroksella. Guus Hiddinkin luotsaama Venäjä sai tärkeään otteluun riveihinsä Pietarin Zenitin tähtihyökkääjän Andrei Arshavinin, joka oli kärsinyt kahdessa ensimmäisessä ottelussa pelikieltoa. Arshavinin johdolla Venäjä juoksi jalat alta Ruotsin kankealta puolustukselta ja voitti 2-0. Maalinteossa onnistuivat Roman Pavljutshenko ja ottelun parhaana pelaajana palkittu Arshavin.
Suosikit laulukuoroon
![]() |
Puolivälierien otteluparit olivat Portugali-Saksa, Kroatia-Turkki, Hollanti-Venäjä ja Espanja-Italia. Alkulohkovaiheen perusteella suosikit oli helppo nimetä: välierissä pelaisivat Portugali, Kroatia, Hollanti ja Espanja.
Saksa osoitti kuitenkin Portugalia vastaan jälleen, ettei sitä sovi koskaan aliarvioida. Saksan 3-2-voiton arkkitehti oli Bastian Schweinsteiger, joka teki ottelun avausmaalin ja antoi vapaapotkut, joista Miroslav Klose ja Michael Ballack puskivat pallon maaliin.
![]() |
Kroatian ja Turkin välinen ottelu oli varsin tapahtumaköyhä aina jatkoajan viimeiselle minuutille asti. Kun Ivan Klasnic puski Kroatian 1-0-johtoon, pelaajat juhlivat jo riehakkaasti jatkopaikkaa. Turkki teki kuitenkin vielä kerran ihmeen: maalivahti Rüstü Rebcerin pitkä avaus löysi tiensä Semih Sentürkille, jonka unelmaveto tasoitti pelin ja siirsi ratkaisun rangaistuspotkukilpailuun.
Kroatian pelaajat lamaantuivat takaiskusta täysin ja vain yksi neljästä laukojasta onnistui. Näin Turkki eteni sensaatiomaisesti välieriin.
![]() |
Hollanti lähti ennakkosuosikkina Venäjää vastaan, mutta joutui takaa-ajajaksi Pavljutshenkon tehtyä kisojen kolmannen maalinsa. Vaikka Ruud van Nistelrooy onnistuikin tasoittamaan tilanteeksi 1-1 varsinaisen peliajan loppuhetkillä, jatkoajalla kentällä oli vain yksi joukkue: Arshavinin johtama Venäjä. Dmitri Torbinskin ja Arshavinin maalit ratkaisivat hollantilaisen Hiddinkin suojateille 3-1-voiton.
![]() |
Espanjakin oli vaikeuksissa tarkasti puolustanutta Italiaa vastaan. Maalintekopaikat olivat kummaltakin joukkueelta vähissä, ja niin ratkaisua jouduttiin hakemaan rangaistuspotkukilpailusta. Espanjan sankariksi nousi maalivahti Iker Casillas, joka torjui Daniele De Rossin ja Antonio Di Natalen laukaukset. Näin arvokisojen ikuiseksi epäonnistujaksi leimattu Espanja eteni vuoden 1984 jälkeen ensimmäistä kertaa välieriin.
Välieräparit olivat siis selvillä: Baselissa kohtasivat Saksa ja Turkki, Wienissä Espanja ja Venäjä.
Lahm päätti Turkin taistelun
![]() |
Saksan povattiin jyräävän helposti Turkin, joka joutui välieräotteluun pahasti siipirikkoisena. Pelikieltojen ja loukkaantumisten takia Turkki sai käyttöönsä vain 14 pelaajaa 23:sta.
Turkki ei kuitenkaan myynyt nahkaansa halvalla, vaan jopa hallitsi pelitapahtumia varsinkin ensimmäisellä puoliajalla. Kun Miroslav Klose vei Saksan 2-1-johtoon 79. peliminuutilla, Turkki onnistui vielä kerran nousemaan ahdingosta kuin ihmeen kaupalla: edellisen ottelun sankari Semih Sentürk tasoitti pelin neljä minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua. Jatkoaikaa ei kuitenkaan tarvittu, sillä laitapuolustaja Phillip Lahmin komea soolomaali ratkaisi Saksalle 3-2-voiton viimeisellä peliminuutilla. Tästä takaiskusta Turkki ei enää toipunut, mutta Fatih Terimin valmentamaa joukkuetta voi joka tapauksessa pitää kisojen väriläiskänä.
Baselissa pelattu välieräottelu muistetaan myös siitä, että tv-lähetyksen signaali katkesi toisella puoliajalla pitkäksi aikaa useissa maissa. Syynä olivat poikkeuksellisen rajut ukkosmyrskyt Wienissä, jossa sijaitsi kisojen lähetyskeskus.
![]() |
Toisessa välieräparissa Venäjä haki revanssia 1-4-tappiolle, jonka se kärsi Espanjalle alkulohkossa. Espanja osoittautui kuitenkin jälleen liian kovaksi haasteeksi Hiddinkin miehistölle. Edellisissä otteluissa häikäissyt Arshavin oli pimennossa, kun Espanja jyräsi toisella puoliajalla 3-0-voittoon Xavin, Daniel Güizan ja David Silvan maaleilla.
Torresin maali ratkaisi
![]() |
Wienin Ernst Happel -stadionilla pelatussa loppuottelussa kohtasivat siis Saksa ja Espanja. Espanja joutui kultajahtiin ilman kisojen maalikuningasta David Villaa, joka oli loukkaantunut välieräottelussa. Villan korvasi avauskokoonpanossa Cesc Fàbregas, joka vahvisti entisestään Espanjan timantinvahvaa keskikenttää, ja Fernando Torres jäi yksinäiseksi kärjeksi.
Ottelua oli pelattu 33 minuuttia, kun Xavilta vapauttavan syötön saanut Torres juoksi karkuun Phillip Lahmilta ja laukoi pallon Jens Lehmannin vartioimaan maaliin. Osuma jäi finaalin ainoaksi, vaikka Espanjalla oli tilaisuuksia useampaankin maaliin. Saksan maalintekopaikat sen sijaan olivat vähissä ja päävalmentaja Joachim Löw joutui ottelun jälkeen tunnustamaan rehdisti Espanjan paremmuuden.
![]() |
Espanjan taitava joukkue onnistui vihdoinkin romuttamaan myytin arvokisojen ikuisesta alisuorittajasta. Espanja oli toki päässyt nostelemaan EM-pokaalia jo kotikisoissaan 1964, mutta lapsenkengissä ollut lopputurnaus pelattiin tuolloin vain neljän joukkueen voimin.
Kokeneen Luis Aragonésin valmentama Espanja voitti turnauksessa kaikki kuusi otteluaan. Kisojen parhaana pelaajana palkittiin Xavi, joka pyöritteli keskikentällä peliä yhdessä Andrés Iniestan, Marcos Sennan ja David Silvan kanssa. Villa voitti maalikuninkuuden neljällä osumalla. Kolmessa ratkaisupelissä joukkueen kapteeni Casillas piti maalinsa puhtaana. Niinpä ei ollut yllätys, että myös Casillas sekä puolustajat Carlos Marchena ja Carles Puyol valittiin kisojen tähdistöjoukkueeseen.
MTV3 - Lauri Ouvinen
KAIKKI URHEILULÄHETYKSET
![]() ![]() |
![]() |
![]() |
MM-kisapaketti
Tutustu MM-joukkueisiin ja -kokoonpanoihin:
Rosberg harjoituskärki, Massa heräilee
Pitkämäki kiskaisi kauden parhaansa
Bottas joutui muotinäytökseen - "ei ihan minun juttuni"
EK11: Latvala teki kovan pohja-ajan
New Jersey NHL:n loppuotteluihin
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
EK12: Latvala enää sekunnin päässä Loebistä
![]() |
Viikko MM-kisojen ja päivä Helsinki Cupin jälkeen
"Saksan monivuotinen maajoukkuekapteeni esiteltiin lehdistölle viime viikon puolivälissä ja tilaisuus oli massiivinen. Ballack on todella suuren luokan profiili ja varmasti meille kovan luokan vahvistus."
Lue Samin blogi ja kommentoi!
![]() |
Tuksu paljaana
"Tunnelman lisääjänä torvet olivat tismalleen samaa luokkaa kuin jos Suomen fiktiivisessä MM-lopputurnauksessa juotettaisiin jokaiselle katsojalle pullo kossua ennen stadionin portista sisään päästämistä."
Lue blogi ja kommentoi!
![]() |
Jalkapallo on aika ihmeellinen peli
"Vain vaivainen viikko sitten maailman media kertoi meille, kuinka MM-kisat ovat olleet huonot eurooppalaisille, koska ainoastaan kuusi joukkuetta oli selvinnyt turnauksen pudotuspeleihin..."
Lue koko blogi ja kommentoi!
![]() |
Tervemenoa kotiin
"Eniten käy sääliksi kuitenkin Irlantia. Upeiden faniensa lisäksi eivät irkut ikimaailmassa olisi aiheuttaneet tällaista häpeää..."
Lue lisää ja kommentoi!
![]() |
Haloo, Domenech!
"Jo se oli ihan käsittämätön asia, että joukkue päättää jättää harjoitukset väliin ja viskaa valmentajalle paperin käteen. Sitten valmentaja tulee lehdistön eteen lukemaan tiedotteen kentän laidalla."
Lue Pasin blogi ja kommentoi!
| La 26.05. 09:00-09:30 (u) | FUTIS+ | |
| La 26.05. 10:00-11:55 (u) | Copa Del Rey: Finaali / Athletic Bilbao - Barcelona | |
| La 26.05. 14:00-16:00 (u) | Serie A: Milan - Roma | |
| La 26.05. 14:20-16:15 (u) | Valioliiga: Manchester City - Queens Park Rangers | |
| La 26.05. 16:15-17:55 (u) | Valioliiga: Tottenham - Fulham | |
| La 26.05. 17:55-19:30 (u) | Valioliiga: Wigan - Wolverhampton | |
| La 26.05. 18:00-20:00 (u) | Serie A: Inter - Milan | |
| La 26.05. 19:30-21:30 (u) | UEFA Europa League: Finaali / Atlético Madrid - Athletic Bilbao | |
| La 26.05. 19:30-21:30 (u) | UEFA Europa League loppuottelu: Finaali / Atlético Madrid - Athletic Bilbao | |
| La 26.05. 21:30-21:55 (u) | FUTIS+ | |
| La 26.05. 21:55-23:45 | Valioliiga: Fulham - Sunderland |




























































