USA

Yhdysvallat

Yhdysvallat

Yhdysvaltain jääkiekkomaajoukkue lähti kovin odotuksin kevään 2010 MM-kisoihin, joista tavoiteltiin hyvitystä Vancouverin olympialaisten finaalin kirvelevälle Kanada-tappiolle. Kisat menivät kuitenkin aivan penkin alle joukkueen hävittyä kaikki alkusarjan ottelunsa.

Seuraavana vuonna jenkit petrasivat, mutta kärsivät puolivälierätappion Tshekille. Yhdysvaltain viimeisin mitali MM-kisoista on vuodelta 2004, jolloin tuli pronssia.

Yhdysvaltojen suurimmat jääkiekkomeriitit ovatkin olympialaisten puolelta. Joukkue ylsi yliopistopelaajien voimin kotijäällään olympiakultaan sekä Squaw Valleyssa 1960 että Lake Placidissa 1980. Hopeaa on tullut kahdeksan kertaa, viimeisimpänä siis Vancouverista 2010.

Kotikisojen ihme muistetaan

Lake Placidin olympiavoitto on Yhdysvalloissa korotettu urheiluhistorian ylimmälle korokkeelle. "Miracle on Ice" (=ihmeteko jäällä) oli sellainen saavutus, että 22 vuotta suuren voittonsa jälkeen USA:n kultamiehistölle suotiin kunnia sytyttää olympiatuli Salt Lake Cityn talvikisoissa.

USA otti vastustajilta luulot pois heti ensimmäisessä kansainvälisessä jääkiekko-ottelussaan, jossa se voitti Sveitsin maalein 29-0 Antwerpenin olympialaisissa 1920.

Vuoden 1960 olympiakulta lasketaan myös maailmanmestaruudeksi, koska erillisiä kisoja ei pelattu. Sen lisäksi Yhdysvalloilla on MM-kultaa 1933. Joukkueen viimeisin MM-mitali on pronssi vuodelta 2004.

Päävalmentaja

USA:n päävalmentajana toimii Scott Gordon, joka on toiminut joukkueen päävalmentajana MM-kisoissa myös vuonna 2010.

Yhdysvaltain tilastot MM-kisoissa 2012

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Suosituimmat MM-kisauutiset

Yhdysvallat
Chris Kreider (vas.), Jack Skille ja Mike Komisarek ottelussa Tshekkiä vastaan, 11.5.2011

Jääkiekon TV-lähetykset

Viikko 18

Toukokuu

Ma Ti Ke To Pe La Su
27. 28. 29. 1. 2. 3. 4.
5. 6. 7. 8. 9. 10. 11.
12. 13. 14. 15. 16. 17. 18.
19. 20. 21. 22. 23. 24. 25.
26. 27. 28. 29. 30. 31. 1.
Ma Ti Ke To Pe La Su
26. 27. 28. 29. 30. 31. 1.
2. 3. 4. 5. 6. 7. 8.
9. 10. 11. 12. 13. 14. 15.
16. 17. 18. 19. 20. 21. 22.
23. 24. 25. 26. 27. 28. 29.
Ma Ti Ke To Pe La Su
30. 1. 2. 3. 4. 5. 6.
7. 8. 9. 10. 11. 12. 13.
14. 15. 16. 17. 18. 19. 20.
21. 22. 23. 24. 25. 26. 27.
28. 29. 30. 31. 1. 2. 3.
To 28.06. 18:00 -20:00

Jääkiekon MM-kisat

USA - Sveitsi

To 28.06. 20:00 -22:00

Jääkiekon MM-kisat

Ruotsi - Latvia

To 28.06. 21:30 -23:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Venäjä - Tshekki

To 28.06. 23:30 -01:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Sveitsi - Slovakia

Pe 29.06. 21:30 -23:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Saksa - Norja

Pe 29.06. 23:30 -01:25 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Valko-Venäjä - Ranska

La 30.06. 09:00 -11:00

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Kanada - Slovakia

La 30.06. 11:00 -13:00

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Venäjä - Norja

La 30.06. 13:00 -15:00

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / USA - Suomi

La 30.06. 15:00 -16:55

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Ruotsi - Tshekki

La 30.06. 21:00 -23:00 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Latvia - Tanska

La 30.06. 23:30 -01:20 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Kazakstan - Suomi

Su 01.07. 09:00 -10:55

Jääkiekon MM-kisat

Välierä / Venäjä - Suomi

Su 01.07. 11:00 -13:00

Jääkiekon MM-kisat

Välierä / Tshekki - Slovakia

Su 01.07. 13:00 -15:00

Jääkiekon MM-kisat

Pronssiottelu / Suomi - Tshekki

Su 01.07. 15:00 -16:55

Jääkiekon MM-kisat

Loppuottelu / Venäjä - Slovakia

Su 01.07. 21:00 -22:50 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Italia - Venäjä

Su 01.07. 23:05 -01:05 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Kanada - Valko-Venäjä

Su 01.07. 23:55 -00:40 (u)

IIHF Hall of Fame -seremonia

Ma 02.07. 00:45 -01:10

Hockey Night Spotlight

Sami Helenius

Ma 02.07. 21:00 -23:00 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Norja - Tanska

Ti 03.07. 01:15 -01:40 (u)

Leijonaklassikot

Ti 03.07. 21:00 -23:00 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Slovakia - Ranska

Ke 04.07. 00:50 -01:35 (u)

IIHF Hall of Fame -seremonia

Ke 04.07. 20:30 -22:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Tshekki - Saksa

Ke 04.07. 22:30 -00:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

USA - Sveitsi

Ke 04.07. 23:15 -00:05 (u)

Kultavuodet

To 05.07. 20:30 -22:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Ruotsi - Latvia

To 05.07. 22:30 -23:15 (u)

IIHF Hall of Fame -seremonia

Pe 06.07. 00:50 -01:20

Hockey Night Spotlight

Jarmo Kekäläinen

Pe 06.07. 20:30 -22:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Kanada - Slovakia

Pe 06.07. 22:30 -00:30 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Venäjä - Norja

La 07.07. 01:00 -01:25 (u)

Leijonaklassikot

La 07.07. 21:45 -23:45 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / USA - Suomi

La 07.07. 23:45 -01:45 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Puolivälierä / Ruotsi - Tshekki

Su 08.07. 21:00 -21:45 (u)

IIHF Hall of Fame -seremonia

Su 08.07. 21:45 -23:45 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Välierä / Venäjä - Suomi

Su 08.07. 23:45 -01:45 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Välierä / Tshekki - Slovakia

Ma 09.07. 23:15 -01:15 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Pronssiottelu / Suomi - Tshekki

Ti 10.07. 20:40 -22:40 (u)

Jääkiekon MM-kisat

Loppuottelu / Venäjä - Slovakia

Päivän kysymys

Pysäyttääkö Detroit NHL:n runkosarjan ykkösen Chicagon pudotuspeleissä?

  • Kyllä

    70.53 % (560 kpl)

  • Ei

    29.47 % (234 kpl)

Blogit ja Hockey Night -tiimi

Hockey Night -tiimi

MM2012 kisat Katsomossa!

 

MM-kiekkoradio Livenä kaikki Suomen pelit ja mm. mitalipelit!

Loppuottelu: Venäjä - Slovakia

Seuraava lähetys: su 20.5. 20.15

Facebook

Twitter

Lätkäguru

MM2012 Lätkäguru

Lätkägurun tulokset ovat selvillä. Kymmenen parasta pelaajaa palkitaan. Parhaiten pelissä pärjännyt nappasi itselleen 55" LED-TV:n.

Katso tulokset

[an error occurred while processing this directive]
EmediateAd