Leijonafaneille loistavia uutisia – "Kundi" kiertää Suomea heinäkuun loppuun asti
Mikko Koivu suutelee kundia |
Leijonien MM-kultajuhlat ja MM-pokaali "Kundin" Suomen valloitusmarssi ei osoita laantumisen merkkejä.
Suomen jääkiekkoliitto tiedotti perjantaina, että "Kundin" Suomen kiertuetta on venytetty heinäkuun 29. päivään saakka.
Aiemmin "Kundin" oli tarkoitus päättää Suomen kiertueensa Jyväskylään 10. kesäkuuta, mutta uusimman tiedon mukaan kiekkofanien juhlakuntoa mitataankin vielä puolitoista kuukautta pidempään.
Toistaiseksi MM-Leijonia on palvottu jo ainakin Turussa, Hämeenlinnassa, Raumalla, Uusikaarlepyyssä, Tampereella, Espoossa, Oulussa ja Oulunsalossa.
Seuraavat paikkakunnat "Kundin" kiertueella:
27.5. klo 18 Lahti Isku Areena
28.5. klo 12 Imatra keskusta
29.5. klo 16 Lappeenranta Lappeenranta-sali
4.6. klo 14 Riihimäki Ragnar Granitin aukio
9.6. klo 18 Vantaa Kauppakeskus Myyrmanni
10.6. klo ?? Jyväskylä kellonaika ja paikka avoinna
12.6. klo 11 Ii Huilingin lava
16.6. klo 19 Rantasalmi Jäähalli
29.7. klo ?? Savonlinna Pyhän Olavin juhla
Tilaisuudet eivät ole Suomen Jääkiekkoliiton järjestämiä, vaan kunkin juhlan järjestelyistä vastaavat kaupungit ja paikalliset jääkiekkoseurat, joilta saa lisätietoa juhlan aikataulusta ja ohjelmasta.

Risto Palojoki


















































MM-finaalin sankarilta hieno hyväntekeväisyysele
Tallipäällikkö liikuttui - kyynel Schumin kärkisijalle
EK14: Rengasrikko pudotti Latvalan voittotaistosta
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
