Norjan esittely
![]() |
Norja ei ole saavuttanut mitaleja MM-tasolla. Lähimmäksi mitalia se ylsi 1951, jolloin sijoitus oli neljäs.
Tutustu Norjan joukkueeseen MTV3.fin tulospalvelussa
Viime vuosina Norjan MM-kisaesiintymiset ovat olleet vahvasti nousujohteisia. Vuonna 2008 joukkue selviytyi neljännesfinaaleihin, joissa Kanada tosin jyräsi 8-2-voiton. Vuoden 2009 MM-kisoissa Norja otti yhden voiton, jatkoajalla Tanskasta, ja selviytyi sen turvin jatkolohkoon, jossa jäi viimeiseksi. Viime keväänä Norja voitti alkulohkossaan tulevan mestarin Tshekin 3-1 ja Ranskan 5-1, mutta jatkolohkossa tuli kylmää kyytiä sekä Kanadalta (1-12) että Latvialta (0-5). Sveitsi sentään kaatui 3-2.
Vancouverin olympialaisissa 2010 Norja hävisi kaikki alkulohko-ottelunsa.
Norja on kärsinyt jääkiekkohistorian suurinumeroisimman tappionsa Suomelle, joka oli parempi 20-1-maalein vuonna 1947 Hämeenlinnassa.
Norjaa valmentaa Roy Johansen, joka osallistui pelaajana olympialaisiin 1984, 1988 ja 1994. Hän on ollut tehtävässään vuodesta 2001 lähtien.
Pelaajat:
Maalivahdit: 30 Lars Haugen GK 33 Pal Grotnes GK 34 Robert Hestmann Puolustajat: 5 Eerikki Koivu 37 Lars Ostli 44 Brede Csiszar 47 Alexander Bonsaksen 55 Ole-Kristian Tollefsen Hyökkääjät: 8 Mads Hansen 9 Marius Holtet 10 Lars Erik 14 Peter Lorentzen 19 Per-Age Skroder 20 Anders Bastiansen 21 Morten Ask 22 Martin Roymark 24 Andreas Martinsen 26 Kristian Forsberg 35 Martin Laumann Ylven 40 Ken Andre Olimb 46 Mathis Olimb 52 Anders Fredriksen
Seuraa heitä MM-kisoissa:
Pål Grotnes
- On ollut joukkueensa luottomaalivahti viime arvoturnauksissa viimeisen viiden kauden aikana. Pelasi viime MM-kisoissa viisi ottelua torjuntaprosentilla 92,63.
- Isokokoinen ja peittävä maalivahti. Pelaa perhostyylillä. Pelaa paljon jään kautta.
Mathis Olimb
- Neljännen MM-kisat edessä päin, vaikka ikää on vasta 25 vuotta. Teki viime kevään MM-kisoissa kuudessa ottelussa 1+3 tehopistettä. Pelasi tämän kauden Chicagon farmijoukkueessa: 59 ottelussa 10+22.
- Pienikokoinen taitopelaaja. Taitava luistimilla. Hyvä tekniikka pienessä tilassa.
- Pystyy tekemään peliä sekä laituri että sentterinä pelatessaan. Hyvä syöttötaito. Näkee jään hyvin.
Lars Erik Spets
- Lähtee kuudensiin A-sarjan MM-kisoihin. On pelannut Norjan pääsarjaa yli piste per peli keskiarvolla. Omaa kokemusta myös Rutosin ja Saksan pääsarjoista. Viime kevään MM-kisoissa tehopisteet 1+2 kuudessa ottelussa.
- Pienikokoinen pelaaja, joka tunkee itsensä joka väliin. Luistelee kovalla intensiteetillä ja tekee töitä kahteen suuntaan.



















































MM-finaalin sankarilta hieno hyväntekeväisyysele
Rangaistus vei paalupaikan Schumacherilta
EK14: Rengasrikko pudotti Latvalan voittotaistosta
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
