Mainos

Ruotsin esittely

Ruotsin esittely

Ruotsin maajoukkue Tre Kronor omaa mittavasti menestystä MM-tasolta. Ruotsi avasi mitalitilinsä MM-hopealla 1928, jolloin MM-mitalit jaettiin St. Moritzin olympialaisten perusteella.

Tutustu Ruotsin joukkueeseen MTV3.fin tulospalvelussa

Maailmanmestaruuksia keltapaidoille on kertynyt kaikkiaan kahdeksan: 1953, 1957, 1962, 1987, 1991, 1992, 1998 ja 2006. Suomessa muistetaan kuitenkin parhaiten Ruotsin MM-hopea 1995, sillä silloin Leijonat kaatoi Tre Kronorin MM-finaalissa 4-1-maalein.

Ruotsi on kahtena viime keväänä napannut pronssimitalit: vuoden 2009 kisoissa kaatui pronssiottelussa Yhdysvallat ja viime keväänä isäntämaa Saksa.

Ruotsilla on olympiakultaa vuosilta 1994 ja 2006. Myös maan jääkiekkohistorian surkein suoritus on nähty olympialaisissa, sillä Chamonix'ssa 1924 Ruotsi koki historiansa suurimman tappion, kun Kanada pöllytti sitä maalein 22-0.

Kolmen kullan klubi

Ruotsilla on eniten ns. kolmen kullan klubin jäseniä, eli pelaajia, jotka ovat saavuttaneet maailmanmestaruuden, olympiakullan ja Stanley Cupin. He ovat Håkan Loob, Mats Näslund, Tomas Jonsson, Peter Forsberg, Nicklas Lidström, Fredrik Modin, Niklas Kronwall, Henrik Zetterberg ja Mikael Samuelsson.

Ruotsin päävalmentajana toimii Pär Mårts, joka seuraa Bengt-Åke Gustafssonia koutsin tontilla. Gustafsson toimi Ruotsin maajoukkueen päävalmentajana helmikuusta 2005 aina viime kevään MM-kisoihin saakka.

Pelaajat:

Maalivahdit:
30 Viktor Fasth 
40 Erik Ersberg

Puolustajat:
 2 Nicklas Grossman 
 5 Daniel Fernholm
11 Carl Gunnarsson
22 David Petrasek
24 Staffan Kronwall

Hyökkääjät:
 9 Mattias Tedenby 
10 Martin Thornberg
15 Mattias Sjogren 
18 Patrik Berglund 
21 Loui Eriksson
23 Niklas Persson
27 Robert Nilsson 
42 Jimmie Ericsson 
51 Rickard Wallin 
60 Mikael Backlund 
91 Magnus Pääjarvi

Seuraa heitä MM-kisoissa:

Magnus Pääjärvi-Svensson

- Nuoren polven huippupelaaja. Oli viime vuoden MM-kisoissa joukkueensa paras pelaaja: 9 ottelussa 5+4. Pelasi hyvän rookie-kauden NHL:ssa: 80 ottelua, joissa tehopisteet 15+19.

- Pelaa vahvasti kahteen suuntaan ja puolustaa tunnollisesti läpi kentän joka alueen. Jatkuva peliote. Suoraviivainen. Ajaa kiekottomana maalille ja kiekollisena pyrkii aina maalintekosektoriin. Punnertaa väkisin maalille. Vahva kulmissa ja maalinedustalla.

- Pelaa vahvasti suojaten kiekkoa lähellä laitoja, haastaa pakkeja. Rohkea ja rehellinen pelaaja. Kiekollisena taitava.

Loui Eriksson

- Seitsemän kautta Pohjois-Amerikassa pelannut laitahyökkääjä. NHL:ssa 371 ott. 112+145.

- Hyvät raamit omaava taitopelaaja. Erittäin nopeajalkainen pelaaja. Hyvä suoravauhti. Nopea pienessä tilassa.

- Kiekollisesti taitava. Hyvä syöttötaito, kiekkokontrolli ja harhautustaito. Kykenee taidollaan ja nopeudellaan voittamaan 1vs1 tilanteita. On tehnyt viimeiset kolme kautta hyvää numerotulosta NHL:ssa.

Robert Nilsson

- Isä legendaarinen Kent Nilsson. Varattiin aikoinaan NYI:n toimesta, jossa pelasikin osan kaudesta 2005-06. Kaupattiin seuraavalla kaudella Edmontoniin, jossa varsinainen NHL-ura pääsi käyntiin. Teki vuonna 2008 kolmen vuoden sopimuksen Edmontonin kanssa, mutta viime kesänä Edmonton osti sopimuksen ulos ja Nilsson siirtyi KHL:n Ufaan. KHL:n mestari tältä kaudelta.

- Offensiivinen pelaaja, joka on teknisesti erittäin taitava. Pystyy tekemään peliä, mutta viimeistelemään myös itse.

- Erittäin nopea. Erinomainen alkukiihdytys. Nopea ja tarkka laukaus suoraan luistelusta.

Oliver Ekman-Larsson

- Ikäluokkansa huippupakkeja maailmassa. Nousi mukaan viime kevään MM-kisoihin Allsvenskanista, mutta pelasi hyvät kisat: 9 ottelussa tehopisteet 1+2. Kuluva kausi ensimmäinen NHL:ssa: 48 ottelussa tehopisteet 1+10.

- Isokokoinen, mutta erittäin taitavasti luisteleva puolustaja. Liikkuu joka suuntaan loistavasti ja pystyy sen turvin puolustamaan isoa aluetta. Hyvä poikittaisliike. Lukee puolustuspeliä hyvin ja sijoittuu oikein.

- Riistää paljon kiekkoja oikea-aikaisuudellaan ja aktiivisella mailahäirinnällä. Pelaaminen näyttää helpolta. Huikeat kiekolliset taidot. Peliälykäs ja viisas kiekollisissa ratkaisuissaan. Ei tee virheitä. Syöttötaitava. Painava ja tarkka rannelaukaus.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
 

Lisää uutisia

 

Leijonafanit