Mainos

Sveitsin esittely

Sveitsin esittely

Sveitsi on vakiinnuttanut paikkansa pääsarjassa ja taistelee vuosi toisensa perään yhä tiukemmin lajin suurimpien maiden kanssa.

Tutustu Sveitsin joukkueeseen MTV3.fin tulospalvelussa

2000-luvulla Sveitsi on usein yltänyt puolivälieriin asti, kuten viime keväänä Saksassa, jossa joukkue oli jatkolohkon jälkeen jopa toisena, mutta kärsi puolivälierissä tappion yllättäjä-Saksalle, joka pelasi kotiyleisönsä edessä aivan hurmiossa. Kotikisat 2009 menivät Sveitsin osalta hieman penkin alle, kun joukkue jäi yhdeksänneksi.

Sveitsin viimeisin arvokisamitali on vuoden 1953 MM-pronssi ja paras sijoitus vuoden 1935 MM-hopea.

Sveitsin uusi tuleminen alkoi todenteolla vuoden 1998 MM-kisojen neljännellä sijalla. Vuoden 2006 olympialaisissa Sveitsi kaatoi alkulohkossa Tshekin 3-2 ja Kanadan 2-0, mutta jäi lopulta kuudenneksi. Vancouverin olympialaisissa Sveitsi taipui neljännesfinaalissa USA:lle.

Sveitsin päävalmentaja on kanadalainen Sean Simpson, joka johdatti Zürich Lionsin CHL:n tähän mennessä ainoaan mestaruuteen ja Victoria Cupin voittoon 2009. Hän on valmentanut myös Kanadaa vuoden 2007 Spengler Cupissa.

Pelaajat:

Maalivahdit:
52 Tobia Stephan
63 Leonardo Genoni
79 Daniel Manzato

Puolustajat:
 3 Julien Vauclair
13 Felicien du Bois
16 Raphael Diaz
31 Mathias Seger
54 Philippe Furber 
57 Goran Bezina

Hyökkääjät:
10 Andres Ambuhl
25 Thibaut Monnet 
28 Martin Pluss
32 Ivo Ruthemann 
43 Morris Trachsler 
44 Matthias Bieber 
51 Ryan Gardner
71 Kevin Lotscher
82 Simon Moser 
86 Julien Sprunger 

Päävalmentaja: Sean Simpson

Seuraa heitä MM-kisoissa:

Martin Plüss

- Tulevat MM-kisat ovat peräti 11:sta kokeneelle Bernin kapteenille. Tällä kaudella Sveitsin A-liigassa 47 ottelussa peräti 22 maalia.

- Joukkuepelaaja, jolla hyvä luonne, työmoraali ja luotettavuus. Pelaa oman pään kautta ja on hyvä kahden suunnan keskushyökkääjä. Ei kovin isokokoinen, mutta silti vahva pelaaja. Hyvä tasapaino

- Monipuolinen pelaaja, jolle käy rooli kuin rooli. Käytetään tärkeissä aloituksissa, ylivoimalla ja alivoimalla. Saattaa pelata vastustajan parhaita pelaajia vastaan.

Andres Ambühl

- Lähtee kahdeksansiin MM-kisoihin. Palasi takaisin tälle kaudella A-liigaan Pohjois-Amerikasta. Ensimmäinen kausi Zürich Lionsissa oli kohtalainen (11+16).

- Taitava kiekollisena. Nopea harhauttelija, kykenee pelintekoon. Halukas ratkaisuihin. Ampuu tarkasti ja nopeasti suoraan luistelusta. Sniper-tyyppi. Hyvä luisteluvauhti.

Goran Bezina

- Tulevat MM-kisat ovat peräti kymmenennet kokeneelle Geneve-Servetten kapteenille. Tällä kaudella A-liigassa 50 ottelussa tehopisteet 8+22.

- Isokokoinen ja aggressiivinen puolustaja. Kova luonne; uhrautuu, taklaa ja taistelee.

- Omaa painavan ja tehokkaan laukauksen. Käytetään joskus hyökkääjänä, kun halutaan aggressiivisuutta ja energiaa jäälle.

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
 

Lisää uutisia

 

Leijonafanit