Taktiikan kuninkaat valtaan

Se siitä sitten. Yhdet MM-kisat on pelattu, niitä on spekuloitu, seurattu maailmanlaajuisesti ja historiaa on taas kirjoitettu.

Kisat eivät olleet järin yllätykselliset. Tosin haluaisin nähdä sellaisen ihmisen, joka arvasi neljä välieräjoukkuetta oikein, puhumattakaan finalisteista. Rehellisesti – tuskin montaa sellaista henkilöä löytyy. Eurooppalaisittain kisat olivat tietysti iso menestys, ja mikäs siinä. Se ei kuitenkaan ollut suuri yllätys. Jos maailmassa ei maanosakiintiöitä tunnettaisi, olisivat MM-kisat vain laajennetut EM-kisat.

Moni suuri pelaaja jätti jäähyväiset MM-tasolle, kuten aiemmassa kolumnissa kävin läpi. Aika harvaa uutta kuningasta näissä kisoissa leivottiin, sillä konkarikalusto piti kutinsa todella hyvin. Pari uutta nimeä toki tuli, mutta aika vähän. Kisat eivät olleet myöskään hyökkääjien kisat: maalikuninkuus lähti kohtuullisen halvalla, sillä viisi maalia ei ole mitenkään erityisen paljon. Varsinkin, kun alkusarjaotteluissa vastustajien taso vähän heilahtelee. Jos Fernando Torres olisi saanut pelata Espanjan kolmannenkin ottelun, olisi Sami Hyypiän ennustus saattanut hyvinkin käydä toteen. Maalikuningas Miroslav Klose sai uurastaa jokaisessa pelissä.

Maalitkin pitää arvostaa eri tavoin, tilastot ovat tilastoja. Todella kovat naamat nousevat esiin ratkaisupeleissä. Yhdestä sellaisesta pelaajasta kirjoittelen sitten lopuksi...

Alle odotusten pelanneita pelaajia on aina näin isoissa kisoissa paljon. Joillekin pelaajille on ladattu niin karmeat odotukset, ettei niitä ole oikein mahdollista toteuttaa.

Ronaldinho ei todellakaan pelannut omalla tasollaan, mutta mitä häneltä mahdettiin sitten odottaa? Sama Wayne Rooneylla, joka tuli suoraan sairastuvalta "pelastajaksi". Hyvänen aika, hän on 20-vuotias. Tai vaikkapa Thierry Henry, jota pidettiin jostain syystä epäonnistujana. Kolme aika tärkeää maalia Henrykin heitti, saman verran kuin Lukas Podolski, mutta tästä huolimatta Podolskin esitystä pidettiin aika monessa paikassa huikeana, kun Henry taas ei ollut oma itsensä.

Tämä kaikki johtuu siitä, etteivät pelaajat lähde samalta viivalta, eikä heitä arvioida saman asteikon mukaan. Muistan jo Haka-vuosiltani, että Valeri Popovits oli epäonnistunut, jos hän teki vain yhden maalin ja sama koski Djibril Cisseä Auxerressa, jos hän syötti pari maalia, mutta ei tehnyt ainuttakaan.

Jalkapallo on muuttunut yhä enemmän joukkuepeliksi. Sen nämä kisat todistivat. Yksilöt, loistavatkin, ovat nykyisin osa joukkuetta. Ilman toimivaa joukkuepeliä ei voi menestyä. Hyvä joukkue pelaa – hyökkää ja puolustaa – joukkueena ja sitten tietyn kuorrutuksen kakkuun tuovat loistavat yksilöt. Esimerkiksi kaikki neljä välieräjoukkuetta pelasivat taktisesti joukkueena hienosti, puolustivat joukkueena hyvin, ja kaikissa löytyi erinomaisia yksilöitä.

Kuulostaa hyvin eurooppalaiselta ja sitä se onkin. Omaa unelmaamme kohti arvokisoja Roy Hogdsonin johdolla lähdemme toteuttamaan samalla reseptillä.

Kaikissa kisoissa valitaan tähdistö ja tässä tulee omani, lyhyin perusteluin.

Gianluigi Buffon – kisojen paras maalivahti, täysin virheetön suoritus

Philipp Lahm – yksi kisojen nuorista onnistujista. Moderni laitapuolustaja.

Fabio Cannavaro – huikeat kisat huikealta pelaajalta. Hän on aina kuulunut omiin suosikkipelaajiini.

Marco Materazzi – tuli vaikeaan paikkaan Alessandro Nestan tilalle ja oli vanhan kunnon italopuolustuksen ilmentymä.

Willy Sagnol – Ranskan taituriryhmän, ymmärrettävästi, saksalaisin pelaaja. Hyvät kisat.

Cristiano Ronaldo – kaikista sukelluksistaan huolimatta tuleva supertähti. Pitää varmaan hankkia varmuuden vuoksi snorkkeli syyskuussa Olympiastadionille mukaan.

Zé Roberto – Brasilian joukkueen ainoa pelaaja, joka pelasi joukkueelle ja uhrasi oman hyökkäävän roolinsa. Puhtaat paperit tähtisikermästä.

Andrea Pirlo – läpimurto maailman keskikenttäeliittiin. Seinävarma syöttökone.

Gennaro Gattuso – kova kuin kivi. Moderni kontrolloiva keskikenttämies ja todellinen terrieri – vai vielä joku pahempiluontoinen rotu...?

Miroslav Klose – kisojen parhaan – ja melkein ainoan – hyökkäyskaksikon toinen osapuoli

Lukas Podolski – saman kaksikon toinen osapuoli ja yksi läpimurtopelaajista

Yksi on joukostani poissa, Zinedine Zidane. En halua arvioida häntä samalla mittarilla muiden kanssa, sillä koko äijään liittyy niin paljon asioita. Käsittämättömän taitava pelaaja, joka ei ole koskaan viihtynyt julkisuuden valokeilassa lainkaan enempää kuin on pakko.

Ajatelkaapa hänen kisojaan. Ensin Ranskaa mätkitään julkisuudessa ja Zidane lentää ulos. Kun ratkaisupelit alkavat niin tuttu uimalakki nousee päänäyttämön tähdeksi: loistelias peli Espanjan nuorukaisia vastaan ja komea maali. Sitten tulee vastaan Brasilia, ja Zizou on ehdottomasti ottelun paras pelaaja ja ratkaisumaalin nerokkaan syötön antaja. Välierissä joukkue pudottaa Portugalin, ja kuka tekee ottelun ainoan maalin? Zidane. Finaalissa hän ehtii tehdä maalin, olla varsinkin Patrick Vieiran jälkeen Ranskan keskikentän suuri hahmo ja lähestulkoon pelin ratkaisija. Ilman Buffonin huimaa torjuntaa näin olisi käynyt.

Sitten pimeni. Teko ei ollut mitenkään puolusteltavissa, mutta jotain selityksiä saattaa kyllä löytyä. Vieiran loukkaantumisen jälkeen italialaiset keskittyivät täysin systemaattisesti (eiväthän he tyhmiä ole) koputtelemaan, nipistelemään, hiillostamaan ja rikkomaan Zidanea. Ennen älytöntä pääpuskua tullut provosointi oli hyvin kuvaavaa. Materazzi tuli iholle, nipisteli ja puristeli ja samalla tuuppi Cannavaron todennäköisesti tahattomasti telomaa olkapäätä.

Pitää myös muistaa, että Zidanen kielitaitoon kuuluu myös italia, Juventuksen vuosiltaan. Jää todennäköisesti ikuiseksi arvoitukseksi mitä hänelle sanottiin: veikkaisin, että jotain hänen syntyperästään, äidistään, vaimostaan, lapsistaan tai jostain vastaavasta – tuskin mitään peliin liittyvää.

Mutta Italia oli taktisesti kisojen paras joukkue. Harmi vain, että myös tuollainen kuului taktiikkaan, tosin voittavan joukkueen sellaiseen.

Zidane muistetaan varmasti tuosta pimahduksesta, mutta minä muistan hänet aivan muista asioista. Hän on voittanut kaiken, ja tietääkseni hän on ainoa pelaaja, joka lopettanut koko jalkapallouransa MM-finaaliin ja vieläpä maalin tehneenä pelaajana. Kuvaavaa on, että Fifa valitsi hänet koko kisojen parhaaksi pelaajaksi. Jotta legenda olisi valmis, hänen (oikea) tuomionsa tehtiin todennäköisesti televisiokuvan perusteella.

Toivottavasti Zidane harmittavalla ja hävettävällä tavalla teki tässäkin asiassa jalkapallohistoriaa. Ehkä ja toivottavasti säännöt muuttuvat sen verran, että televisiotekniikkaa aletaan hyödyntää enemmän.

Toivoisin ainakin, että tietyt heittäytymiset katsottaisiin vaikka jälkikäteen ja niistä annettaisiin kovat rangaistukset. Jos sukeltamisiin olisi puututtu niin voimakkaasti kuin ennen kisoja uhottiin, olisi pelaaja nimeltä Cristiano Ronaldo pelikiellossa, kun kohtaamme Portugalin Helsingin Olympiastadionilla EM-karsinnassa.

Teksti: Teemu Tainio 10.7.2006

(MTV3)