Mainos

Ahonen kertoo, miksei hyppy kulkenut kotimäessä

Julkaistu 07.03.2010 17:21 (päivitetty 17:22)
Ahonen kertoo, miksei hyppy kulkenut kotimäessä

Janne Ahonen ei pystynyt esittämään kovinkaan näyttäviä hyppyjä Salpausselän kisoissa Lahden kotimäessään. Sunnuntain suurmäen kisassa hän sijoittui 27:nneksi.

Ahonen joutui pitämään olympialaisten jälkeen täydellistä harjoitustaukoa polvivaivansa takia. Se näkyi Kuningaskotkan suorituksissa.

- Kyllä polvi kestää hypätä, ei siitä ole kysymys, mutta kun en ole pariin viikkoon pystynyt tekemään mitään, niin hyppääminen on niin karmeata kuin olla voi, Ahonen taustoitti Ylen tv-haastattelussa.

Ahosen hypyt kantoivat sunnuntaina 115 ja 113 metriä.

- Kyllä siitä oli miehekkyys kaukana, Ahonen kuittasi hyppynsä.

Ahonen toivoo saavansa hyppyvireensä paremmaksi kauden päättäviä lentomäen MM-kisoja varten.

- Pitää päästä treenaamaan ja koittaa saada itsensä kuntoon.

- Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän fysiikan ylläpitäminen vaatii työtä. Kahden viikon tauko tuohon, kyllä siinä putoaa niin kelkasta, Ahonen mietti.

Ahonen jättämässä maailmancupin kesken - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 7.3.2010)

(MTV3)

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu

 
 

Uusimmat hiihtolajiuutiset

 
 
MTV3 MAX Su 12.02. 09:30-10:20 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
MTV3 MAX Su 12.02. 10:40-12:00 Alppihiihdon maailmancup: Soldeu
MTV3 MAX Su 12.02. 12:10-13:30 Hiihdon maailmancup: Nove Mesto
MTV3 MAX Su 12.02. 13:30-14:45 Alppihiihdon maaimancup: Soldeu
MTV3 MAX Su 12.02. 14:55-16:50 Hiihdon maailmancup: Nove Mesto
MTV3 MAX Su 12.02. 16:50-17:20 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
MTV3 MAX Su 12.02. 17:20-19:00 Mäkihypyn maailmancup: Willingen
MTV3 Su 12.02. 18:00-19:00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
MTV3 MAX Ma 13.02. 09:15-10:00 (u) HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
MTV3 MAX Ma 13.02. 11:00-11:55 Alppikronikat
MTV3 MAX Ma 13.02. 17:10-18:00 (u) HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: