Mainos

Ammann voitti Lahden mäessä, Olli seitsemäs

Julkaistu 07.03.2010 16:47 (päivitetty 17:07)
Ammann voitti Lahden mäessä, Olli seitsemäs

Sveitsin olympiasankari Simon Ammann jatkoi Vancouverissa alkanutta voittoputkeaan Lahden HS130-mäen maailmancup-kilpailussa sunnuntaina.

Ammann johti mäkikilpailua jo avauskierroksen jälkeen hypättyään 128 metriä. Ammann hyppäsi toisen kierroksen pisimmän hypyn 131 metriin, vaikka lähtöpuomia pudotettiin yhdellä pykälällä hänen hyppyään varten. Kilpailussa käytettiin lähtölava- ja tuulikompensaatioita. Puolan Adam Malysz oli Ammannin takana kakkosena, aivan kuten olympialaisten molemmissa henkilökohtaisissa kisoissa.

Harri Olli sijoittui parhaana suomalaisena seitsemänneksi 119 ja 126,5 metrin hypyillään. Avauskierroksen jälkeen Olli piti 13. sijaa. Janne Happonen sijoittui yhdeksänneksi hypättyään 118,5 ja 123 metriä.

Matti Hautamäen 118,5 ja 118 metrin hypyt riittivät 16. sijaan. Janne Ahonen hyppäsi 115 ja 113 metriä ollen 27:s. Olli Muotkan kaksi 114-metristä toivat 28. sijan.

Lahden kilpailu aloitti neljän osakilpailun Nordic Tournamentin, joka jatkuu tiistaina Kuopiossa. Turneen voitosta maksetaan 12 000 euron palkkio.

Ahonen jättämässä maailmancupin kesken - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 7.3.2010)

Lahti, HS130:
Lopputulokset:
1.    Simon Ammann             SUI    284,4 pistettä
2.    Adam Malysz              POL    -10,1
3.    Thomas Morgenstern       AUT    -12,0
4.    Gregor Schlierenzauer    AUT    -19,5
5.    Wolfgang Loitzl          AUT    -28,9
6.    Michael Uhrmann          GER    -32,3
7.    Harri Olli               FIN    -33,8
8.    Michael Neumayer         GER    -37,8
9.    Janne Happonen           FIN    -39,0
10.   David Zauner             AUT    -40,0
11.   Noriaki Kasai            JPN    -40,1
12.   Andreas Kofler           AUT    -40,9
13.   Daiki Ito                JPN    -43,3
14.   Manuel Fettner           AUT    -44,9
15.   Jakub Janda              CZE    -46,4
16.   Matti Hautamäki          FIN    -49,4
17.   Peter Prevc              SLO    -50,8
18.   Kamil Stoch              POL    -52,1
19.   Roar Ljökelsöy           NOR    -53,0
20.   Tom Hilde                NOR    -53,6
21.   Emmanuel Chedal          FRA    -57,4
22.   Robert Kranjec           SLO    -57,6
23.   Anders Bardal            NOR    -62,9
24.   Fumihisa Yumoto          JPN    -63,7
25.   Vincent Descombes Sevoie FRA    -65,3
26.   Martin Koch              AUT    -69,4
27.   Janne Ahonen             FIN    -71,5
28.   Olli Muotka              FIN    -72,3
29.   Jan Matura               CZE    -77,5
30.   Andreas Küttel           SUI    -98,7

Mäkihypyn maailmancupin pistetilanne 21/24 osakilpailun jälkeen:
1. Simon Ammann          SUI 1349
2. Gregor Schlierenzauer AUT 1242
3. Thomas Morgenstern    AUT  809
4. Andreas Kofler        AUT  743
5. Wolfgang Loitzl       AUT  686
6. Adam Malysz           POL  622
7. Janne Ahonen          FIN  494
8. Martin Koch           AUT  482
9. Anders Jacobsen       NOR  470
10. Robert Kranjec       SLO  453
...
15. Harri Olli           FIN  335
31. Matti Hautamäki      FIN  122
38. Kalle Keituri        FIN   73
49. Janne Happonen       FIN   49
54. Olli Muotka          FIN   37
66. Ville Larinto        FIN   16
77. Kimmo Yliriesto      FIN    5
82. Kai Kovaljeff        FIN    2

Nordic Tournamentin pistetilanne 1/4 osakilpailun jälkeen:
1. Simon Ammann          SUI 284,4
2. Adam Malysz           POL 274,3
3. Thomas Morgenstern    AUT 272,4
4. Gregor Schlierenzauer AUT 264,9
5. Wolfgang Loitzl       AUT 255,5
6. Michael Uhrmann       GER 252,1
7. Harri Olli            FIN 250,6
8. Michael Neumayer      GER 246,6
9. Janne Happonen        FIN 245,4
10. David Zauner         AUT 244,4
...
16. Matti Hautamäki      FIN 235,0
27. Janne Ahonen         FIN 212,9
28. Olli Muotka          FIN 212,1
36. Kalle Keituri        FIN  99,6

MTV3 - Jani Merimaa

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu

 
 

Uusimmat hiihtolajiuutiset

 
 
MTV3 MAX Su 12.02. 09:30-10:20 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
MTV3 MAX Su 12.02. 10:40-12:00 Alppihiihdon maailmancup: Soldeu
MTV3 MAX Su 12.02. 12:10-13:30 Hiihdon maailmancup: Nove Mesto
MTV3 MAX Su 12.02. 13:30-14:45 Alppihiihdon maaimancup: Soldeu
MTV3 MAX Su 12.02. 14:55-16:50 Hiihdon maailmancup: Nove Mesto
MTV3 MAX Su 12.02. 16:50-17:20 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
MTV3 MAX Su 12.02. 17:20-19:00 Mäkihypyn maailmancup: Willingen
MTV3 Su 12.02. 18:00-19:00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
MTV3 MAX Ma 13.02. 09:15-10:00 (u) HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
MTV3 MAX Ma 13.02. 11:00-11:55 Alppikronikat
MTV3 MAX Ma 13.02. 17:10-18:00 (u) HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: