Mainos

Janne Ahonen hyväksyy Väätäisen poissaolon

08.02.2009 20:50
Janne Ahonen hyväksyy Väätäisen poissaolon

MTV3:n mäkihypyn erikoisasiantuntija Janne Ahonen hyväksyy täysin päävalmentaja Janne Väätäisen poissaolon Saksan Willingenin kisaviikonlopusta.

Mäkimaajoukkueen kakkosvalmentaja Pentti Kokkonen johti Suomen joukkuetta Saksassa.

- Joka kausi on sellaista, että päävalmentaja on poissa. Se on ihan normaali käytäntö. Kyllä siellä kuitenkin valmentaja oli paikalla, joten ei joukkue ilman tietotaitoa ollut matkassa, Ahonen kommentoi MTV3:lle.

Sunnuntain kisassa 45:nneksi jäänyt Kalle Keituri purnasi siitä, ettei päävalmentaja ollut paikanpäällä Saksassa auttamassa hypyssä olevien virheiden korjaamisessa.

- Kun hyppy ei kulje, niin ei niitä syitä aina itse tunnista eikä sitä ulkopuolinenkaan välttämättä suoraan näe. Silloin pitää vaan tehdä kunnon muutoksia hyppyyn, Ahonen ohjeistaa.

Ahosen mielestä suomalaisten vaisu kisa ei missään nimessä johtunut siitä, ettei Väätäinen ollut paikanpäällä.

- Huonon kisan jälkeen on helppo etsiä vikaa muualta, Ahonen toteaa.

Ahosen perheen mäkihyppypäivä oli sunnuntaina onnistunut, sillä Jannen poika Mico voitti perinteikkäillä Lahden mäkipäivillä alle 8-vuotiaiden sarjan.

Teksti: Jani Merimaa

(MTV3)

Lue myös:
Mäkivalmentaja Väätäinen tyrmää kritiikin
Mäkimiehet kritisoivat valmentajaansa
Toni Nieminen: Pojilla on paniikki

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Tulospalvelu

 
 

Uusimmat hiihtolajiuutiset

 
 
MTV3 MAX Su 12.02. 09:30-10:30 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
MTV3 MAX Su 12.02. 10:40-12:00 Alppihiihdon maailmancup: Soldeu
MTV3 MAX Su 12.02. 12:10-13:30 Hiihdon maailmancup: Nove Mesto
MTV3 MAX Su 12.02. 13:30-14:45 Alppihiihdon maaimancup: Soldeu
MTV3 MAX Su 12.02. 14:55-16:50 Hiihdon maailmancup: Nove Mesto
MTV3 MAX Su 12.02. 16:50-17:20 Yhdistetyn maailmancup: Almaty
MTV3 MAX Su 12.02. 17:20-19:00 Mäkihypyn maailmancup: Willingen
MTV3 Su 12.02. 18:00-19:00 HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
MTV3 MAX Ma 13.02. 09:15-10:00 (u) HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
MTV3 MAX Ma 13.02. 11:00-11:55 Alppikronikat
MTV3 MAX Ma 13.02. 17:10-18:00 (u) HANKI: Hiihtolajien huippuhetket
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain: