Jääkiekkoilija Lauri Tukonen on tehnyt vuoden sopimuksen NHL-seura Tampa Bayn kanssa.
Hyökkääjä lähtee havittelemaan pelipaikkaa joukkueesta leirin kautta, mutta mikäli paikkaa ei löydy NHL-miehistöstä, palaa Tukonen SM-liigaan ja Rauman Lukkoon.
Tukonen aloitti viime kauden Ilveksessä, josta siirtyi marraskuussa Lukkoon. Laituri iski 35 ottelussa tehot 8+13=21.
Tukonen on Los Angeles Kingsin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2004. Hyvinkääläislähtöinen hyökkääjä siirtyi Bluesista Los Angelesin organisaatioon syksyllä 2005, mutta suurin osa kolmesta rapakontakaisesta kaudesta sujui farmijoukkue Manchesterin riveissä. NHL-otteluita Tukoselle kertyi yhteensä viisi eikä pistetili vielä auennut. Los Angeles kauppasi Tukosen oikeudet Dallasille vuosi sitten, ja viime marraskuussa Dallas myi oikeudet edelleen Tampa Baylle.
Loukkaantumiset Leijonien etu? "Muutaman suomalaispelaajan jalka saattaa olla pakollisen paussin jäljiltä kevyempi siihen verrattuna, että pelaaja olisi tahkonnut koko peliohjelman ja rankan NHL-matkustuksen läpi..." Lue lisää ja kommentoi!
KHL:n askeleet "Itse asiassa, olen yrittänyt miettiä jotakin syytä, miksi (Euroopan liiga) ei voisi onnistua, enkä keksi yhtäkään", sanoo KHL-pomo. Lue Riston blogi ja kommentoi!
Vastauksia kysymyksiinne Mikko Koivu vastaa uusimmassa blogissaan lukijoiden kymyksiin. Lue lisää / kommentoi!
Raimo Helminen "Ei ole pelaamaan ollut poltetta, ei edes silloin alkuvaiheessa. Olin kyllä sen asian kanssa niin sujut kuin olla ja voi." Lue koko haastattelu!
Katso Tulosruutu myös MAX:lta. Kiekkokauden aikana tiistaisin ja torstaisin MAXin Tulosruutu tarjoilee parhaat palat SM-liigasta, NHL:stä, Elitserienistä ja Mestiksestä. Tuhti urheilupaketti joka ilta klo 23!
HIFK:n cheerleader-ryhmä voitti ylivoimaisesti MTV3:n kauden 2009 äänestyksen. Katso kuvat ja tanssiryhmän esittely täältä!