Jokerien maalivahti Juuso Riksmanista on muodostunut Bluesille todellinen peikko tämän kauden jääkiekon SM-liigassa. Lauantaina Riksman torjui jo kolmannen nollapelinsä espoolaisia vastaan yhtä monessa kohtaamisessa ja johdatti Jokerit 2-0-voittoon.
Blues on laukonut Jokerit-otteluissa yhteensä 88 kertaa kohti Riksmania. Lauantaina maalivahdin ei tarvinnut venyä huipputorjuntoihin, sillä helsinkiläisten puolustussapluuna oli totutun tiivis. Nollapeli oli Riksmanille viides tällä kaudella liigassa.
- Ollaan pelattu tosi nöyrästi ja kurinalaisesti Bluesia vastaan - eli ihan samalla tavalla kuin muitakin joukkueita vastaan. He ovat pelanneet kaukana meidän maalista, Riksman kiitteli koko joukkuetta.
Ottelun voittomaali nähtiin jo avauserässä, kun mainiosti pelannut kultakypärä Joey Tenute vei isännät johtoon. Blues hallitsi ottelun toista erää, mutta kolmannen alkajaisiksi Tomi Mäki runnoi maalin edestä 2-0-osuman.
Jokereiden betonipuolustusta vastaan Bluesin pelistä näkyi selvästi muutaman kärkiosaajan puute. Stefan Öhmania, Ben Eavesia ja Dale Clarkea olisi kaivattu vierasjoukkueen rivistössä, sillä Ryan Keller jäi varsin yksin. Myös loukkaantumisen jälkeen kaukaloihin palannut Petri Lammassaari oli vaisu.
- Elementit olivat tässä ottelussa samat kuin aiemmissa kohtaamisissa. Jokerit on isokokoinen ja kokenut joukkue, joka puolustaa maalinedustaa vahvasti. Heidän maalivahtinsa on myös varmassa kunnossa, Blues-luotsi Petri Matikainen sanoi.
Jäähyt: 9.44 Mikko Jokela J 2 min, 19.13 Janne Hauhtonen J 2 min.
2. erä: Maaliton.
Jäähyt: 28.22 Patrik Lostedt B 2 min, 33.32 Antti Hulkkonen J 2 min, 37.22 Janne Lahti J 2 min.
3. erä: 40.26 Tomi Mäki (Lahti) 2-0.
Jäähyt: 41.48 Jaakko Uhlbäck B 2 min, 43.34 Petri Kokko B 2 min.Jäähyt yhteensä: Jokerit 4x2 min=8 min, Blues 3x2 min=6 min.Torjunnat: Juuso Riksman J 8+16+6=30, Mikko Koskinen B 9+3+13=25 poissa 58.51-60.00.Tuomarit: Markku Kruus-Sami Partanen (Jussi Terho-Mika Tervo).
Loukkaantumiset Leijonien etu? "Muutaman suomalaispelaajan jalka saattaa olla pakollisen paussin jäljiltä kevyempi siihen verrattuna, että pelaaja olisi tahkonnut koko peliohjelman ja rankan NHL-matkustuksen läpi..." Lue lisää ja kommentoi!
KHL:n askeleet "Itse asiassa, olen yrittänyt miettiä jotakin syytä, miksi (Euroopan liiga) ei voisi onnistua, enkä keksi yhtäkään", sanoo KHL-pomo. Lue Riston blogi ja kommentoi!
Vastauksia kysymyksiinne Mikko Koivu vastaa uusimmassa blogissaan lukijoiden kymyksiin. Lue lisää / kommentoi!
Raimo Helminen "Ei ole pelaamaan ollut poltetta, ei edes silloin alkuvaiheessa. Olin kyllä sen asian kanssa niin sujut kuin olla ja voi." Lue koko haastattelu!
Katso Tulosruutu myös MAX:lta. Kiekkokauden aikana tiistaisin ja torstaisin MAXin Tulosruutu tarjoilee parhaat palat SM-liigasta, NHL:stä, Elitserienistä ja Mestiksestä. Tuhti urheilupaketti joka ilta klo 23!
HIFK:n cheerleader-ryhmä voitti ylivoimaisesti MTV3:n kauden 2009 äänestyksen. Katso kuvat ja tanssiryhmän esittely täältä!