Neuvottelut jääkiekon NHL:n omistajien ja pelaajien välisestä uudesta työehtosopimuksesta ovat aivan alkutekijöissä. Silti molemmat osapuolet tekevät omilla tahoillaan hirmuisesti töitä. Pelaajilta ei ole vielä saatu konkreettista esitystä.
Nykyinen sopimus päättyy 15. syyskuuta. NHL antoi ehdotuksensa pelaajajärjestö NHLPA:lle jo 13. heinäkuuta. Suurin muutos olisi se, että pelaajille menisi NHL:n tuotoista vain 46 prosenttia, kun tällä hetkellä pelaajat saavat 57 prosenttia tuloista. Lisäksi omistajat haluavat hilata palkkakattoa rajusti alas ja pitkiä sopimuksia ei omistajapuolella haluattaisi enää nähdä.
NHLPA:n pomo Donald Fehr on parhaillaan Euroopassa tapaamassa eurooppalaisia pelaajia. Tällä viikolla hän palaa New Yorkiin, missä hän todennäköisesti tekee ensimmäisen vastaehdotuksen NHL:n edustajille.
– Uskon, että siihen on todella mahdollisuus, että saamme tehtyä jonkinlaisen vastauksen. Pystymmekö antamaan täydellisen vastaehdotuksen, siitä en ole varma, Fehr kommentoi TSN:n mukaan.
"9-10 päivän viikkoja"
NHLPA on tehnyt kovaa selvitystyötä NHL:n antaman ehdotuksen jälkeen ja tilanne on venynyt, koska he tarvitsivat lisätietoa NHL:ltä. Ja sitä tulikin, 76 000 sivun verran. Fehr on tehnyt taustatyötä, pohjaneuvotteluita ja kertonut pelaajille, missä mennään.
– Olen siinä tilanteessa, että tarvitsisin yhdeksän tai kymmenen päivän viikkoja, hän sanoi.
– (Euroopan)tapaamisten tarkoitus on ollut käydä läpi mitä on tapahtunut, kuka on sanonut mitä ja mitä odotamme tapahtuvan seuraavaksi.
Fehr on joutunut kovan paikan eteen, mutta hän ei ole huolestunut vastaehdotuksen venymisestä. Hän on halunnut tehdä pohjatyön kunnolla ja tavata kaikki ne ihmiset joita hänen on pitänytkin.
– Olemme yhdistys, joka toimii kaikkialla, mutta meillä on vain 725 pelaajaa. Minun työni on pitää yhteyttä heihin - kertoa mitä on tekeillä, vastata kysymyksiin ja varmistaa, että kun neuvottelemme, teemme sen niin, että se vastaa pelaajien haluja ja heidän ymmärrystään siitä, mikä on sopivaa, Fehr painotti.
NHL:n työehtosopimus oli viimeksi katkolla syksyllä 2004. Tuolloin koko kausi jäi pelaamatta.
Suosikkilajisi MTV3 Totalissa ja Katsomon MTV3 Sport -paketissa
































Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.