Jotkut meistä nauttivat kesästä linnunlaulua kuunnellen. Jääkiekkoilija Jori Lehterä on toista maata - hän kuuntelee luonnon äänien sijasta mieluummin rullakiekkokatsomosta kantautuvia solvauksia.
- On hienoa, kun katsomosta kuuluu kettuilua. Se tuo virtaa kesääni, Lehterä virnuilee.
Lehterä pelaa rullakiekkoa SM-liigassa tamperelaisen Pahalammen joukkueessa. Laji on hänelle paitsi hupia myös harjoitusta talvea varten.
- Rullakiekko on ihan hyvää treeniä kesäisin. Mieluummin pelaan rullakiekkoa kuin juoksentelen pururadoilla.
- Mutta ei rullakiekko tietenkään ole ainoa harjoitusmuotoni kesällä. Sen kylkeen tulee punttitreenit ja muut oheisharjoitteet, leipälajissaan venäläistä Sibir Novosibirskia edustava Lehterä kertoo.
Monipuolista pallopelien taitajaa Lehterää on ylistetty yhdeksi maailman parhaista rullakiekkoilijoista. Silti yksi selkeä heikkous hänellä on.
- En vieläkään osaa jarruttaa rullaluistimilla. Tulee lentokenttäkäännöksiä, mutta sellaisia ne tuppaavat olemaan jääkiekossakin.
Pahalampi kohtaa keskiviikkona Tampereella SM-liigan puolivälierien toisessa osaottelussa Pepe Rollerin. Pahalammella on etu puolellaan, sillä se voitti Somerolla pelatun ensimmäisen osaottelun jatkoajalla.
- Pepellä on innokkaita faneja. Kettuilua on varmasti tulossa myös Tampereella.
NHL saa odottaa
Lehterän mainiosti alkanut kausi katkesi viime talvena ikävään loukkaantumiseen jääkiekon KHL-liigassa. Nyt nilkkavamma on taakse jäänyttä elämää ja Lehterän taskussa on tuore jatkosopimus Sibir Novosibirskiin.
Osa kiekkoväestä odotti, että 24-vuotias Lehterä olisi siirtynyt ensi kaudeksi NHL:ään. Hän kuitenkin päätyi jatkosopimukseen siperialaisseura Sibirin kanssa.
- NHL:ään pääsy on yhä tavoitteenani, mutta ensi kaudella se ei toteudu. Venäjällä ulkomaalaispaikat alkavat olemaan tässä vaiheessa täytettyjä, joten ratkaisuja oli tehtävä. NHL:n mahdollinen työsulku vaikuttaa tilanteeseen, Venäjälle riittää nyt tunkua, Lehterä selvittää.
Lehterä vakuuttaa olevansa erittäin tyytyväinen, vaikka NHL jäikin vielä haaveeksi.
- Sibir teki tarjouksen, josta ei oikeastaan voinut kieltäytyä. NHL:ään yritän sitten uudestaan.
Suosikkilajisi MTV3 Totalissa ja Katsomon MTV3 Sport -paketissa
































Kommentit
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.
Kommentit
Kirjoita kommentti
Kommentit
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.