Niemi ja Kiprusoff löylytettiin vaihtopenkille
Suomalaisvahdeilla Antti Niemellä ja Miikka Kiprusoffilla oli synkeä ilta yön NHL-kierroksella.
Calgaryn Kiprusoff esitti loistavia otteita kaksi erää, mutta ne eivät yksinkertaisesti riittäneet, kun Edmonton Oilers jyräsi kahdessa erässä Kipperin taakse viisi maalia.
Suomalaisvahti torjui kahdessa erässä peräti 29 kertaa, mutta kun ottelu oli käytännössä ratkennut, luistelutti Calgaryn valmennusjohto maalille Henrik Karlssonin. Hän antautui kerran ja ottelun loppulukemat olivat Edmontonille 6-1.
Olli Jokinen jäi surkeasti +/- -tilastossa kolme maalia pakkaselle. Myös Edmontonin Lennart Petrell onnistui saamaan tehotilastonsa miinukselle maalin verran.
Niemellä painajaismaista
Antti Niemi ei onnistunut San Josen maalilla lainkaan. Liigajumbo Columbus nakutti 15 minuutissa Niemen taakse kolme maalia ja hän sai tehdä tilaa Thomas Greissille.
Niemi kohtasi 11 laukausta, ja vaikka San Jose ampui koko erässä 18 kertaa, mentiin ensimmäiselle erätauolle Columbuksen 4-0-johdossa. Sankarina hääri Jeff Carter, joka teki avauserässä kaksi osumaa ja täydensi hattutemppunsa kolmannen erän alussa.
Myös maalivahti Steve Mason oli huikea, hän pysäytti 38 laukausta.
Columbus - San Jose -ottelun huippuhetket
Calgary - Edmonton -ottelun huippuhetket
Lue myös:
NHL:n yön suomalaiset: Maalivahdeilla kaksijakoista

Matti Nyrhinen





















































Räikkönen jatkoon viime sekunneilla
EK14: Latvala pysähtyi – yrittää jatkaa kisaa
Paatelaisella odotuksia Furuholmilta ja Uroselta
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
