Huippukuntoinen Pyörälä tavoittelee 20 maalin rajaa
Maailmanmestari Mika Pyörälä on yksi Ruotsin Elitserienin kuumimpia hyökkääjiä. Oululaislähtöinen Pyörälä on paukuttanut Frölundalle jo 18 maalia ja on sarjan maalipörssissä komeasti neljäntenä.
– Meidän ketju on saanut pelata koko kauden yhdessä. Saimme hieman hitaan startin, mutta sitten alkoi yhteinen sävel löytyä. Ketju on toiminut hyvin, kiittelee Pyörälä yhteistyötä Fredrik Petterssonin ja Mathis Olimbin kanssa.
Pyörälä on kevään edetessä äitynyt hyvään iskuun, sillä viimeiset kahdeksan peliä ovat tuottaneet yhteensä 10 tehopistettä. Hän kuitenkin kiistää olevansa omasta mielestään ns. kevään pelaaja.
– Minun vahvuuteni on yleensä ollut tasaisuus koko kauden ajan. Toivottavasti löytyisi vielä jokin piikki tehoihin, kun tärkeät pelit alkavat.
Pyörälän paras Elitserien-kausi on pisteiden valossa ollut sesonki 2008-09, jolloin hän paukutti Timrålle tehot 21+22. Noista lukemista puuttuu vielä kolme maalia ja neljä syöttöä.
– On ollut varsin samanmoinen kausi kuin silloin Timråssa. Jos pystyy tekemään 20 maalia missä sarjassa tahansa, on se kova suoritus. Toivottavasti saan pyristeltyä 20 maalin rajan yli, silloin voisi olla tyytyväinen runkosarjan osalta.
Pyörälä ja Frölunda kohtaavat tänä iltana vieraissa pudotuspelipaikasta taistelevan AIK:n.
HV71-Luleå, CANAL+ Urheilu, klo 19.55

Panu Markkanen
























































Maldonadolle lisää rangaistusta
EK16: Sade teki ajamisesta "mahdotonta"
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
