Jokeri-hyökkääjä vaatii lisää tasaisuutta
Jokereiden Jani Rita nauttii taas pelaamisesta rikkonaisen viime kauden jälkeen.
Kaudella 2006-2007 SM-liigan maalipörssin voittanut Rita iloitsee siitä, että on pystynyt pelaamaan tällä kaudella jokaisessa ottelussa. Viime kausi meni pipariksi rintalihaksen repeydyttyä syyskuussa ja mies pelasi vain kahdeksan ottelua.
- Olen ollut tosi tyytyväinen siihen, että olen pysynyt terveenä koko kauden. Viime kausi jäi melkein kokonaan väliin ja siitä jäi hampaankoloon, Rita sanoo MTV3.fin haastattelussa.
- Sain harjoitella kesästä asti terveenä ja sitä kautta pääsin syksyksi hyvään vireeseen. On ollut kiva pelata ja yritän pitää virettä yllä.
Viime kauteen peilaten Rita on pelannut vähintään kohtuullisesti. Mies on joukkueensa toiseksi paras maalinsylkijä 16 osumallaan.
- Ihan tyytyväinen olen lähtökohtiin nähden. Kauden aikana on tullut parempia ja huonompia hetkiä hieman liikaa. Tasaisuutta pitää saada ehdottomasti lisää. Aina pitäisi saada revittyä itsestä kaiken irti, ettei tulisi heikompia hetkiä, mies ruotii.
Tänään Rita pyrkii kasvattamaan maalisaldoaan, kun Jokerit isännöi Tapparaa.

Eemeli Pienimaa

























































Maldonadolle lisää rangaistusta
EK16: Sade teki ajamisesta "mahdotonta"
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
