Veikkaaja: Tampereella ei kannata järjestää ulkoilmaottelua
Tampereen ulkoliikuntapaikkojen käyttöpäällikkö Matti Kaario kertoo Veikkaajassa, että kaupungissa ei pystytä järjestämään taloudellisesti kannattavaa jääkiekon ulkoilmaottelua
Helsingissä on nyt järjestetty Olympiastadionilla kahtena talvena peräkkäin onnistunut ulkoilmaottelu HIFK:n ja Jokerien kesken.
- Tappara ja Ilves ovat tutkineet asiaa useaan kertaan, mutta taloudellisesti sen on todettu olevan kannattamatonta. Vaikka se olisi hieno tapahtuma, tappioita ei kannata tuottaa, Kaario sanoo.
Ratinan stadionille mahtuisi arvion mukaan noin 15 000 katsojaa.
- Tapahtumasta syntyvät kulut ovat reilusti yli 200 000 euroa. Lipputuloista saadut rahat eivät riitä, sillä meillä on yksinkertaisesti liian vähän tilaa. Olympiastadionille mahtuu kaksi kertaa enemmän katsojia, Kaario toteaa.
Lähde:
Veikkaaja
Mika Sinisalo

























































Maldonadolle lisää rangaistusta
EK16: Sade teki ajamisesta "mahdotonta"
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
