Tshekin ex-Kärpät löylyttivät Venäjää
Lauantaina murskatappion Leijonille kärsinyt Tshekki pesi kasvojaan aneemisen Venäjän kustannuksella. Tshekki löylytti Venäjää murskaavalla 4-0-voitolla.
Pirteällä ilmeellä otteluun tullut Tshekki istahti kuskin paikalle jo avauserässä. Janne Lahden telomaksi lauantaina jäänyt puolustaja Jakub Nakladal siirsi joukkueensa johtoon jo kahden minuutin pelin jälkeen. NHL-konkari Petr Nedved, 40, lisäsi johtoa erän loppupuolella terävällä rannelaukauksellaan.
Avauserän iskusta läpi illan vaisusti esiintynyt Venäjä ei enää toipunut. Tshekki oli jatkuvalla syötöllä askeleen vastustajaansa edellä ja kasvatti johtoaan yhden maalin erävauhdilla. Tshekin kolmannesta maalista vastasi Oulun Kärppiä viime kaudella edustanut Kamil Kreps, joka sai maaliinsa syötön toiselta ex-Kärpältä, Lukas Kasparilta.
Kosmeettisen neljännen osuman viimeisteli Petr Koukal päätöserässä.
Lue myös:
Tshekin NHL-konkari räväytti - katso hurja rannelaukaus!
Ville Hirvonen


























































Button hämmästelee omituista tilannettaan
EK16: Sade teki ajamisesta "mahdotonta"
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
