Jokinen vähätteli supertehoja: Satuin olemaan oikeassa paikassa
Olli Jokinen teki San Jose Sharksin verkkoon uransa seitsemännen hattutempun. Syötöllä kuorrutettu tehoilta ei saanut miestä ottamaan liian suurta kunniaa itselleen.
- Satuin vain olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, hän sanoi Flamesin verkkosivuilla.
- Ei sillä ole väliä, kuka maalit tekee. Täytyy vain pelata joukkueen pelitavan mukaan, tänään oli minun vuoroni osua.
Jokinen teki maalin jokaisessa erässä ja kolmas oli ottelun 4-3-voittomaali. Välissä hän syötti Jarome Iginlan osuman. Jokinen on palannut ykköskenttään Iginlan ja Alex Tanguayn väliin. Ainakin viime yönä homma toimi mallikkaasti.
Jokinen on neljän ottelun pisteputkessa. Viimeisissä seitsemässä ottelussa hän on tehnyt makeat tehot 4+6. Yhteensä 54 ottelussa on syntynyt 16 maalia ja 29 syöttöä.
Calgary on läntisessä divisioonassa kymmenentenä, vain pisteen päässä kahdeksantena olevasta Minnesotasta. Tulevana yönä se kohtaa myös pisteen edellä olevan Phoenixin.
Lue myös:
Olli Jokinen tykitti hattutempun!
Jokisen huippuilta vei Kiprusoffin historiankirjoihin
MTV3





















































Pettynyt Lotus-pomo toivoo sadetta
EK16: Sade teki ajamisesta "mahdotonta"
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
