Jokinen ja Kipper loistivat - OJ tykitti voiton tahdit
Miikka Kiprusoff oli kuin muuri ja Olli Jokinen viimeisteli yhden maalin, kun Calgary Flames peittosi kotihallissaan 3-1-tuloksella Chicago Blackhawksin.
Jokinen oli hyvällä pelipäällä, hänet valittiin ottelun ykköstähdeksi. Kolmostähdeksi arvostettu Kiprusoff torjui kaikkiaan 26 laukausta ja piti joukkueensa pystyssä etenkin ottelun alussa.
Jokinen tykitti maalinsa ensimmäisen erän puolivälin jälkeen, kun Jarome Iginla oli nostanut kiekon hyökkäysalueelle. Jokinen täräytti B-pisteen kaarelta hirmuisen lämärin, ja maali hyväksyttiin vasta videotarkastelun jälkeen.
Chicago tuli tasoihin vain puoli minuuttia ennen erän loppua Brent Seabrookin toimesta. Calgary oli kuitenkin päättänyt katkaista kolmen ottelun tappioputkensa ja voittomaali syntyi toisen erän lopussa ylivoimalla.
Jokisen maalin syöttänyt Iginla sinetöi loppulukemat kolmannessa erässä läpiajosta, eikä Kipper antanut vielä hetki sitten liigan kärjessä keikkuneelle Chicagolle mahdollisuutta takaa-ajoon.
Voitto nosti Calgaryn jälleen taisteluun pudotuspelipaikasta. Chicago valahti jo lännessä sijalle kuusi, joukkue on hävinnyt jo viisi ottelua putkella.
Katso ottelun kaikki huippuhetket

Matti Nyrhinen





















































Kovalainen onnistui hienosti - "Kaiteita hipoen"
Grönholm avasi kautensa vakuuttavasti
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
