Ilves syvässä suossa - tässä harva valopilkku
Paluu tuttuun seuraan toi uutta virtaa Antti Kangasniemen pelaamiseen.
Ilves-kasvatin kausi Tapparassa lähti tahmeasti liikkeelle. Lopulta mies vaihtoi pukukoppikäytävän toiseen päähän Ilvekseen.
- Sain Ilveksestä näyttöpaikan, kun Tapparassa sitä ei minulle edes oikeastaan annettu. Homma suli siellä käsiin. Kevättä kohden on mennyt nousujohteisesti, sillä alku Ilveksessä ollut kovinkaan häävi, Kangasniemi perkaa MTV3.fille.
Viime kaudella hyökkääjä oli Tapparan tehokkaimpia pelaajia 26 tehopisteellään. Vastuu täksi kaudeksi kaventui huomattavasti.
- Tapparassa tehtiin muutoksia pelaajistossa enkä saanut samanlaista roolia kuin viime kaudella. Ne ovat pieniä juttuja, mutta kyllä ylivoimajan puuttuminen näkyy väistämättä pisteissä. Turha tässä on selitellä enää menneitä. Nyt mennään Ilveksen kanssa, mies toteaa.
Alun takeltelun jälkeen Kangasniemi on päässyt hyvään vireeseen. Pisteitäkin on syntynyt, mutta erityisesti teholukema kummastuttaa. Sentterin saldo on plussalla 11 osuman verran, kun seuraavalla säännöllisesti peliaikaa saavan Ilves-pelurin, Niko Peltolan, lukema on -1.
Miten tämä on mahdollista?
- Olen pyrkinyt puolustamaan hyvin ja meidän ketjulla on ollut enemmän puolustava rooli. Viime aikoina olemme onnistuneet myös maalinteossa, joten sitä kautta se tulee. Ihan hyvin on itsellä mennyt ja faktojahan ne tilastot ovat, Kangasniemi miettii.
Ilves pelaa tänään elintärkeän ottelun TPS:n vieraana.

Eemeli Pienimaa

























































Räikkönen ei saanut renkaitaan lämpimiksi
Grönholm avasi kautensa vakuuttavasti
Hollanti julkisti EM-kisaryhmänsä
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
