Ennakko: SM-liigassa eletään ratkaisuhetkiä
Perjantain ohjelmassa on viisi SM-liigataistoa. Lappeenrannassa käydään mielenkiintoinen taisto peräpään sijoitusten kannalta, kun SaiPa isännöi HPK:ta.
Joukkueet ovat toisilleen tuttuakin tutummat. Illan peli on kauden kuudes keskinäinen ja viime viikolla seurat mittelivät paremmuudestaan kahdesti tammikuun tasauksessa. HPK voitti tasan viikko sitten rankkareilla, mutta viime lauantaina SaiPa löylytti ritareita maalein 6-2. Tuon pelin jälkeen HPK-luotsi Harri Rindell sai monoa ja tahtipuikkoon tarttui Timo Lehkonen.
SaiPa on napsinut viime kierroksilla pisteitä mukavaan tahtiin. Kahdeksasta viime pelistä se on jäänyt pisteittä vain kerran ja voittanut neljästi varsinaisella peliajalla. Hyvän vireen ansiosta sputnikit ovat repineet eroa pahnanpohjimmaiseen Ilvekseen ja Lappeenrannassa uskotaan edelleen pudotuspelipaikkaan.
Vieläkö HPK:sta jaksaa innostua?
- Jaksaa, totta kai, SaiPan luottopuolustaja Simon Backman huudahtaa.
- Meillä on ollut tiukkoja pelejä heitä vastaan ja heillä vaihtui koutsi, joka saattaa vaikuttaa jonkin verran. Pitää olla hereillä, sillä HPK tulee varmaan aggressiivisesti päälle. Kunhan pelaamme oman systeemin mukaan, niin silloin olemme vahvoilla, pakki lisää.
HPK väänsi tiistaina arvokkaan taisteluvoiton HPK:sta ja näin uusi luotsi sai tuloksellisesti parhaimman mahdollisen startin. Maalinteko oli taas tuskaista, mutta lopulta päätöserän onnistumiset toivat rutkasti itseluottamusta ritarimiehistöön. Ensivaikutelma Lehkosen teeseistä vaikutti siltä, että HPK pyrkii pitämään kiekkoa hallussaan aiempaa enemmän.
Seuraa häntä: Jarno Koskiranta, SaiPa
Ykköskentän sentteri on löytänyt mainion vireen vuoden alkuun. Viiteen viime peliin mies on nakuttanut 3+5 tehopistettä. Kuritti HPK:ta joukkueiden edellisessä kohtaamisessa maalilla ja kahdella syötöllä. Koskiranta on avainasemassa myös tänään.
SaiPa-HPK - voiton avain
SaiPa on ollut viime kierroksilla kotonaan vaikea voitettava. Joukkueen itseluottamus vaikuttaa kasvaneen onnistumisten myötä ja SaiPan kova taistelu on ollut tavaramerkki jo pidemmän aikaa. HPK:n vierassaldo ei joukkuetta juuri mairittele, sillä 20 matkapelin saldo on vaivaiset 12 pistettä. Tiistain voitto toi varmasti uskoa loppukaudelle, mutta kaikkia pelillisiä solmuja ei avata näin lyhyessä ajassa.
MTV3.fi-tulosveikkaus: SaiPa voittaa niukasti 3-2.
Jokerit-Ilves - voiton avain
Ennakkoon ottelun voisi olettaa olevan selvää kauraa kotijoukkueen kannalta. Jokerit ei ole kuitenkaan pystynyt voittamaan Ilvestä kotihallissaan yli kahteen vuoteen. Lisäksi narrit ovat hävinneet kolme edellistä peliä, joten lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. Ilveksen tilanne ei ole kovinkaan kehuttava. Sarjajumbo hävisi eilen pelillisestä hallinnasta huolimatta Tapparalle 1-4. Kolmessa viime pelissä tupsukorvat ovat tehneet vain maalin kussakin. Oman vaikutuksena tuo myös pelaajien poistomyynti, kun viimeisimpänä Ryan Glenn vaihtoi KalPaan.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Jokereiden pitäisi ottaa voitto paremman materiaalin sekä tuoreempien jalkojen turvin: 4-2.
Ilveksen ahdinko syvenee: Leijona-hyökkääjä sairastuvalle
Lukko-HIFK - voiton avain
Raumalla odotettavissa on kuuma ja fyysinen taisto, kun Lukko ja HIFK iskevät yhteen. Kettujoukkue lähtee otteluun allaan kaksi voittoa. Lukon suoraviivaistunut pelitapa tuottaa maalipaikkoja kohtuullisesti. Suurin huolenaihe on jäähyily, sillä Lukko on kerännyt eniten kaksiminuuttisia koko sarjassa. Myös HIFK on voittanut kaksi edellistä peliä. Viimeksi tiistaina pedot olivat ajoittain suurissakin vaikeuksissa, mutta onnistuivat silti nappaaman kaksi pistettä SaiPaa vastaan. Vieraiden tulee olla tarkkana Lukon vastaiskujen kanssa.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Kuumassa pelissä ei ole selvää suosikkia: 3-3.
Pelicans-Kärpät - voiton avain
Pelicans on tilastojen valossa suosikin asemassa. Pussinokat liitävät neljän pelin voittoputkessa ja lahtelaiset ovat kellistäneet Kärpät kauden molemmissa aiemmissa kohtaamisissa. Viimeksi tiistaina Pelicans ei jättänyt sijaa selittelyille, kun se nuiji Bluesin jäänrakoon maalein 6-1. Kärpät voitti tiistaina TPS:n, vaikka joukkue olikin pelillisesti ottavana osapuolena. Tänään Kärpät esittää uusimman hankintansa, yli 900 NHL-ottelun veteraanin Jozef Stümpelin. Slovakkisentterin taidot kyllä tiedetään, mutta pelituntuma on pieni arvoitus. Parhaimmillaan miehestä on vielä paljon iloa oululaisille.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Pelicans napsii pisteet: 5-2.
Tappara-JYP - voiton avain
Tappara otti eilen pisteet paikallispukari Ilvekseltä maalein 4-1. Kirvesrintojen otteet eivät ole säväyttäneet, mutta voittoja on tullut suhteellisen tasaiseen tahtiin. Porkkanapöksyt ovat tiukasti mukana taistossa pudotuspelipaikasta ja voitolla Tappara nousisi kymmenen sakkiin. JYP on saanut valmistautua iltaan pitkän kaavan mukaan, sillä edellinen peli oli viime lauantaina. Tuolloin JYP nukkui kaksi erää HIFK:ta vastaan eikä kolmannen erän kiri tuonut pisteen pistettä. Lähtökohtaisesti vieraat ovat suosikin asemassa.
MTV3.fi-tulosveikkaus: JYP hakee niukan voiton: 1-3.
Tapparan floppipakki sai lähteä
Heiluvatko nyrkit tänään Raumalla?
MTV3


























































Katkesiko Maldonadon voittojahti auton romuttumiseen?
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
