Tappara kiinnitti kultakimpaleensa: "Unelma on täyttynyt"
Suomalaisen jääkiekon suurimpiin tulevaisuuden lupauksiin kuuluva Aleksander Barkov junior on Tapparan mies tulevillakin kausilla.
Tappara tiedotti keskiviikkona tehneensä 16-vuotiaan keskushyökkääjän kanssa kolmevuotisen sopimuksen.
- Olemme erittäin mielissämme, kun tämän tason pelaajalupaus on päättänyt jatkaa kehittymistä kasvattajaseurassaan. Pitkä sopimus on samalla osoitus Barkovin halusta pelata Tapparassa ja luottamuksesta nykyistä ja tulevaa valmennusta kohtaan, Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen sanoo.
Barkov nousi Tapparan liigamiehistöön lokakuun alussa, avasi ensimmäisessä pelissään pistetilinsä syöttöpisteellä ja teki toisessa pelissään ensimmäisen maalinsa. Hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin maalintekijä SM-liigassa. Pelaamiensa 28 liigaottelun jälkeen nuorukaisella on koossa tehopisteet 7+9=16, joilla hän on Tapparan neljänneksi paras pistemies.
Vuodenvaihteessa Barkov pelasi myös nuorten MM-kisoissa kaikkien aikojen nuorimpana suomalaispelaajana. Kisoissa hänestä tuli myös yksi nuorimmista pelaajista, joka on sillä tasolla onnistunut maalinteossa.
- En olisi kesällä uskonut, että pelaisin jo nyt liigassa tai että tekisin tällaisen sopimuksen. Yksi unelma on nyt täyttynyt, Aleksander Barkov hymyilee.
Tiistain HPK-pelissä nuorukainen sai kovan tällin niskaansa taklaustilanteessa ja jätti pelin kesken jo alkuvaiheessa. Barkov kertoo olonsa ihan hyväksi, mutta lopullisesti pelikunto torstain paikallispeliin ratkaistaan pelipäivän aamuharjoitusten jälkeen.
Barkovin lisäksi Tappara on kiinnittänyt kaksi muutakin pelaajaa. Sekä hyökkääjä Jukka Peltola että puolustaja Joonas Liimatainen ovat tehneet kolmevuotiset jatkosopimukset.
MTV3
























































Katkesiko Maldonadon voittojahti auton romuttumiseen?
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
