Mainos

HIFK:n Matikainen manasi "helkkarin helppoja paikkoja"

24.01.2012 21:55
HIFK:n Matikainen manasi "helkkarin helppoja paikkoja"

SaiPa pääsi HIFK:n maalille välillä helposti

HIFK koki SaiPan sitkeyden jääkiekon SM-liigassa tiistaina. HIFK voitti vaivoin vieraansa jatkoajalla Janne Pesosen ylivoimaosumalla 4-3.

Pesosesta tuli isäntien sankari, sillä rangaistuslaukauksen maalivahti Richard Ullbergin suojuksiin missattuaan hän iski HIFK:lle johdon pelin puolivälissä.

Pesonen liittyi kymmenen maalin kerhoon HIFK:n kuudentena pelaajana, kun hän saavutti kapteeni Ville Peltosen paluupelissä 11 osuman rajapyykin.

Kuukauden ja 11 ottelua jalkapöytämurtuman takia sivussa ollut Peltonen toi vaakunapaitoihin ripauksen lisäyritystä, mutta ajoittain rivistöt murtuivat heppoisesti maalivahti Mika Norjan edessä.

- Välillä annamme helkkarin helppoja paikkoja. Momentum vaihteli tänään. Siitä olen tyytyväinen, että tulimme takaa kahdelle pisteelle, kertoi HIFK:n päävalmentaja Petri Matikainen.

Vaisusta koti- ja ylivoimapelistä syystäkin moitittu HIFK iski kolme osumaa SaiPan jäähyjen aikana. Voiton ratkaissut maali harmitti lappeenrantalaisten päävalmentajaa Ari-Pekka Seliniä kovasti. SaiPa johti kamppailua vielä 58. minuutin alkaessa.

Iso ansio SaiPan noutamasta pisteestä kuului joulukuun alussa viimeksi SM-liigassa torjuneelle Ullbergille.

- En edes kehtaa sanoa miltä tuo (tuomarien) touhu näyttää. HIFK:n oman pelaajan maila kävi Toni Söderholmia kasvoihin ja me saimme jäähyn, tuomaritoimintaa suominut Selin kritisoi.

MTV3-STT

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Jääkiekkotiimi esittelyssä

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Antero Mertaranta

Antero Mertaranta

Yksi suomalaisen urheiluselostamisen suurimmista nimistä, Antero Mertaranta, jatkaa MM-jääkiekon selostamista CANAL+:n Hockey Night –tiimissä.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Risto Dufva

Risto Dufva MTV3 Katsomo

Risto Dufva pelasi aikoinaan vuosikaudet Jyväskylän divarijoukkue Lohen maalivahtina.

Hockey Night -tiimin jäsen Jarmo Kekäläinen

Jarmo Kekäläinen

Entinen NHL-ammattilainen siirtyi pukuhommiin uransa jälkeen ja masinoi HIFK:n SM-kultaan 1998 ja hopealle 1999.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Doug Shedden

Doug Shedden MTV3 Katsomo

Tuskin on ollut montaa samanlaista reaktiota aiheuttavaa jääkiekkopersoonaa suomalaisessa jääkiekkokulttuurissa kuin Doug Shedden.

CANAL+:n Hockey Night -tiimin jäsen Mika Kortelainen

Mika Kortelainen MTV3 Katsomo

Mika Kortelainen on tullut peliuransa jälkeen tutuksi Maikkarin, CANAL+:n ja URHOtv:n asiantuntijana.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Kari Jalonen

Kari Jalonen

Vuonna 1960 Oulussa syntynyt Kari Jalonen on yksi Suomen kautta aikojen jääkiekkoilijoista - ja myös valmentajista.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Hannu Aravirta

Hannu Aravirta

Hannu Aravirta toimi 1990- ja 2000-luvuilla Suomen maajoukkueen valmentajana.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Juhani Tamminen

Juhani Tamminen

Juhani Tamminen on värikäs ja tunteita nostattava kiekkopersoona.

Teemu Niikko

Teemu Niikko siirtyi syksyllä 2010 Yleisradiolta Maikkarille ja on jo tuttu kasvo sekä jääkiekon, jalkapallon että Tulosruudun katsojille.

Jääkiekon TV-lähetykset

Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain:
CANAL+ Aitio Ma 28.05. 16:10-16:35 (u) Leijonaklassikot: Leijonaklassikot
CANAL+ Urheilu Ma 28.05. 17:00-19:00 (u) Jääkiekon MM-kisat: Puolivälierä / Kanada - Slovakia
CANAL+ Urheilu Ma 28.05. 19:00-21:00 (u) Jääkiekon MM-kisat: Puolivälierä / Venäjä - Norja
CANAL+ Urheilu Ma 28.05. 21:00-23:00 (u) Jääkiekon MM-kisat: Puolivälierä / USA - Suomi
CANAL+ Aitio Ma 28.05. 22:00-22:50 (u) Kultavuodet: Kultavuodet
CANAL+ Aitio Ti 29.05. 10:45-12:45 (u) Jääkiekon MM-kisat: Puolivälierä / Kanada - Slovakia
CANAL+ Aitio Ti 29.05. 12:45-14:45 (u) Jääkiekon MM-kisat: Puolivälierä / Venäjä - Norja
CANAL+ Aitio Ti 29.05. 14:45-16:45 (u) Jääkiekon MM-kisat: Puolivälierä / USA - Suomi
CANAL+ Urheilu Ti 29.05. 17:00-19:00 (u) Jääkiekon MM-kisat: Puolivälierä / Ruotsi - Tshekki
CANAL+ Urheilu Ti 29.05. 19:00-21:00 (u) Jääkiekon MM-kisat: Välierä / Venäjä - Suomi
CANAL+ Urheilu Ti 29.05. 21:00-23:00 (u) Jääkiekon MM-kisat: Välierä / Tshekki - Slovakia
Kaikki CANAL+ lähetykset lajeittain:
 
 
EmediateAd