Ennakko: Jatkuuko HPK:n konttaus?
HPK on tänään tiukassa paikassa.
SM-liiga jatkuu tänään viiden ottelun voimin. Yksi illan mielenkiintoisimmista taistoista on HPK-Tappara.
Ritareiden uusi päävalmentaja Timo Lehkonen saa tulikasteensa tänään. Harri Rindellin korvannut Lehkonen on monissa liemissä keitetty luotsi, jolla on kova urakka hinata HPK pahnan pohjalta mukaan pudotuspelitaisteluun. Pelillisiä muutoksia voi odottaa korkeintaan helmikuun maajoukkuetauon jälkeen, joten mentaalivalmennus nousee arvoonsa. Tänään, jos koskaan, HPK:n pitää esiintyä taistelevasti tai muutoin Hämeenlinnassa voidaan valmistautua liigakarsintoihin.
- Uskon, että liikkeellä on taisteleva ja kurinalainen joukkue. Maanantaina oli aistittavissa, että pelaajat olivat heränneet todellisuuteen. Meillä on viisi kovaa peliä ennen maajoukkuetaukoa. Se kyllä näyttää suunnan, minne olemme menossa, HPK-valmentaja Pasi Arvonen kommentoi.
Tappara on kaksi pistettä pudotuspeliviivan alapuolella. Viimeaikaiset otteet ovat olleet pirteitä ja Risto Dufvan miehistö on raapinut pisteitä tasaisella tahdilla. Kirvesrintojen kiekoton peli on tiivistynyt ja Tappara pystyy estämään vastustajan pääsyn maalintekosektorille. Hyökkäyspeli on hiljaisempaa, mutta vähäisetkin osumat riittävät silloin tällöin voittoihin asti.
Kumpikin pukari himoitsee voittoa kipeästi ja ainakin kotijoukkueelta on syytä odottaa tasonnostoa.
- Pudotuspelit ovat edelleen isoin tavoite. Meillä on loppukaudelle kolme vaihtoehtoa: voimme pelata pleijareissa, jäädä kesälomalle tai pelata karsintasarjaa, Arvonen tiivistää.
Seuraa häntä: Teemu Rautiainen, HPK
Nuorukainen on HPK:n surkean kauden harvoja valopilkkuja. Pienikokoinen, vain 170 senttiä pitkä Rautiainen on taitava ja rohkea hyökkääjä. Viime kaudella Nuorten SM-liigan pistepörssin voittanut laituri pystyy taikomaan hyökkäyspäässä myös miesten tasolla. Lisää peliaikaa ja mieluusti heti.
HPK-Tappara - voiton avain
HPK:n tunnepuoli tulee sanelemaan ottelun kulun. Mikäli isännät esiintyvät tahdottomasti ja löysästi surffaillen, vie Tappara pojot. Toisessa tapauksessa HPK:n taistelu voi riittää pisteisiin, mutta ottelun kulkua on vaikea ennakoida. Tappara tiedostaa vastustajansa vaikean tilanteen ja pyrkinee pääsemään niskan päälle heti alkumetreillä.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Vaikea ennakoitava. HPK piristynee ainakin pisteen arvoisesti: 3-3.
Blues-Pelicans - voiton avain
Lukuisten loukkaantumisten riepottelema Blues ei ole jäänyt surkuttelemaan kohtaloon. Maalivahti Antti Ore toimi viime viikolla kolmen voiton takuumiehenä. Tilastot ovat kotijoukkueen puolella. Blues on sarjan toiseksi paras isäntä ja se johtaa Pelicansia kuluvan kauden keskinäisissä 3-0. Myös pussinokilla on alla kolmen voiton viikko. Lahtelaiset ovat osuneet viime kierroksilla laajalla rintamalla ja erityisesti Tommi Paakkolanvaaran johtama nelonen on kunnostautunut myös pisteiden teossa.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Tasaisen ottelun päätteeksi Pelicansin Blues-kammo jatkuu: 3-2.
HIFK-SaiPa - voiton avain
Äkkiseltään pelin voisi olettaa olevan läpihuutojuttu HIFK:n kannalta. Edellinen Helsingin kohtaaminen kuitenkin päättyi SaiPan 4-2-voittoon. Lisäksi petojen peli on ollut viime kierroksilla enemmän tai vähemmän sekaisin. Viimeisin JYP-voitto johtui enemmän vastustajan heikkoudesta kuin HIFK:n vahvuudesta. SaiPa on taistellut viime kierroksilla raivoisasti ja on napsinut pisteitä neljästä viime pelistä, joista plakkarissa on kolme puhdasta voittoa. Ottelusta on syytä odottaa tasaista vääntöä, jossa isännillä on kilven kiillotuksen paikka.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Vierasvoitto ei olisi jättiyllätys, mutta HIFK:n pitäisi ottaa voitto: 4-2.
Ilves-Lukko - voiton avain
Ottelu on äärimmäisen mielenkiintoinen pudotuspelitaistelun kannalta. Ilves on sarjassa viimeistä edellisenä tasapistein HPK:n kanssa, kun taas Lukko majailee kymmenennellä sijalla. Tupsukorvat ovat pääosin esiintyneet pirteästi, mutta kehno hyökkäystehokkuus on maksanut paljon. Lukko on saanut maalihanoja auk. Kova prässipeli on avannut puolustusta liiaksikin. Ylivoimapeli on toiminut viime peleissä kohtuullisesti.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Vieraiden parempi erikoistilannepelaaminen tuo voiton: 2-4.
Kärpät-TPS - voiton avain
Kärppien vahva alkuvuosi on kääntynyt heikompaan suuntaan. Tasausotteluissa Bluesia vastaan mustat hetket veivät mahdollisuudet voittoihin. Joukkue pystyy pelaamaan parhaimmillaan todella hyvin, joten eväät menestykseen ovat olemassa. TPS:n tammikuu on sujunut tukkoisesti. Joukkue on menettänyt asemiaan sarjataulukossa heikon viimeistelyn vuoksi. Edellisissä otteluissa on ollut havaittavissa parempaa ja TPS haastaakin Kärpät tasapäisesti.
MTV3.fi-tulosveikkaus: Kotietu on valttia: 3-1.
MTV3


























































Katkesiko Maldonadon voittojahti auton romuttumiseen?
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
