SM-liigan topit ja flopit: Mestiksestä SM-liigan sankariksi
MTV3.fi listaa joka viikko jääkiekon SM-liigan suurimmat onnistujat ja epäonnistujat. Bluesin maalivahti Antti Ore näytti viime viikolla epäilijöille kaapin paikan, kun taas HPK:n kausi on ollut yhtä tuskien taivalta.
1. Antti Ore, Blues
Viime viikolla SM-liigadebyyttinsä tehnyt veskari ei ole jäänyt vain ihmettelemään sarjan tasoa. Loukkaantumisten kanssa painiva Blues nappasi torjujan Mestiksen Jokipojista ja Ore oli sinisten kantavia voimia. Kolme voittoa yhtä monesta ottelusta on kova suoritus ja rauhallinen olemus tuovat luottamusta kenttäpelaajille. 32-vuotiaan vahdin jatko selvinnee tämän päivän aikana.
2. Pelicans
Lahtelaisjoukkue kuului viime viikon suurimpiin onnistujiin. Ennen kaikkea paino on sanalla joukkue, sillä voittokulun takeena oli koko miehistö. Maalinsuulla pienelle vastuulle jäänyt Joonas Kuusela torjui kaksi voittoa ja kenttäpelaajista esiin voi nostaa vaikkapa Justin Hodgmanin sekä Tommi Paakkolanvaaran. Pelsujen tiukat koitokset jatkuvat tällä viikolla otteluilla Bluesia, Kärppiä ja Ässiä vastaan.
3. Sami Kapanen, KalPa
Kokeneen johtajan oma kausi on ollut tukkoinen, vaikka joukkue on menestynyt hyvin. Nyt vaikuttaa siltä, että mies on pääsemässä kovaan vireeseen. Kapanen niittasi viime viikolla joukkueelleen neljä maalia, joista kaksi yli- ja toiset kaksi alivoimalla. Maalisuonen löytyminen kevätpelejä ajatellen on mainio lisä kuopiolaisten iskukykyyn.
4. SM-liigan nuoret lupaukset
Liigatasolla on esiintynyt tällä kaudella jo useita nuoria lahjakkaita pelaajia, kuten TPS:n Rasmus Ristolainen, Tapparan Aleksander Barkov ja Kärppien Ville Pokka. Aiemmin vähemmälle huomiolle jäänyt Jokeri-kasvatti Teuvo Teräväinen sai viikonvaihteessa ruutuaikaa kolmen osuman myötä. Hänen lisäkseen vahvaa sisääntuloa tekee -95-syntynyt toisen polven kiekkoilija, Bluesin Juuso Ikonen. Kun tähän lisätään -96-ikäluokan eilen voittama nuorten olympiakulta, niin suomalaisilla kiekkojännäreillä ei pitäisi olla huolta huomisesta.
5. Panokset kasvavat
Runkosarjassa ratkaisuhetket lähestyvät monella suunnalla – ja se näkyy. Menneen viikon otteluissa pystyi aistimaan aitoja tunteita. KalPa-käskijä Tuomas Tuokkolan tulistuminen ja fläppitaulun heittäminen jäälle tai HPK-luotsi Petteri Hirvosen oman pelaajan suolaus olivat vain jäävuoren huippu. Mitään ylilyöntejä tai älyttömyyksiä ei kukaan toivo, mutta kovat panokset alkavat näkyä kaikessa tekemisessä. Se on mainio lisämauste kevään koitoksiin.
1. HPK
Tämä listasija menee jakoon koko organisaation kesken: pelaajat, valmennus, toimisto. Pelaajien tahtotaso ei riitä, Harri Rindellin valmennustiimi ei saanut luotua selkeää pelitapaa eikä toimisto pystynyt hankkimaan kunnon korvaajia viime kauden lähtijöille. Raskaimman osan heikosta kaudesta kantaa luonnollisesti päävalmentaja, joka sai pitkän valmennusuransa ensimmäiset potkut. HPK on tällä haavaa sarjan viimeinen ja taistele enää karsintojen välttämisestä. Jos uusi koutsi Timo Lehkonen on hereillä, niin nyt pitää antaa enemmän peliaikaa omille nuorille tulevaa ajatellen.
2. Vastuunpakoilu
Tällä kaudella on nähty jo useampaan otteeseen tilanteita, joissa taklattavaksi joutuva pelaaja kääntää selkänsä taklaajaa kohti. Usein taklattava loukkaantuu ja taklaaja saa rangaistuksen, pahimmassa tapauksessa vitosen. Yltiöpäinen vauhdinotto tai taklaushyppy on tietenkin asia erikseen, mutta jonkinlaista vastuuta pitäisi olla myös taklauksen vastaanottajalla. Selänkääntäminen on epäurheilijamaista eikä kuulu jääkiekkoon. Tätä menoa jääkiekosta loppuu kontakti ja laji alkaa muistuttaa kaukalopalloa.
3. Patrick Yetman, Ässät
Kanukki sai tarpeeksi peliaikaa ja näyttöpaikkoja, mutta peli ei ottanut rullatakseen. Viime kausi Porissa ei ollut mikään huippumenestys ja tämäkään sesonki ei tuonut muutosta parempaan. Mies vajosi alempiin ketjuihin eikä pataseuralla ollut tarvetta roikottaa ulkomaalaista pelaajaa jarrukentissä. Siirto muualle oli paras ratkaisu molemmille osapuolille.
4. Jokerit
Viime viikolla narriseura pelasi kolmesti eikä mikään taisto ratkennut varsinaisella peliajalla. Jokereiden saldoksi jäi kolme tappiota. Yllättikö? Erkka Westerlundin suojatit ovat pelanneet kuluvalla kaudella ekstra-ajalla 11 kertaa, joista Jokereiden juhliin on päättynyt vain yksi ottelu. Muutoinkaan mennyt viikko ei tainnut kulkea suunnitelmien mukaan. Varsinkin perjantainen sulaminen Pelicansia vastaan oli kova kolaus.
5. Jakub Sindel, Kärpät
Oikealta ampuva laituri tuo lisää vaihtoehtoja ja maalintekovaarallisuutta Kärppiin? Näin asian ehkä piti olla, mutta Sindelistä ei ole ollut juuri mitään iloa oululaisjoukkueelle. 11 pelin jälkeen maalisarakkeessa edelleen nolla. Se kertoo kaiken olennaisen. Koeaika katkolla – ei jatkoon.
MTV3


























































Katkesiko Maldonadon voittojahti auton romuttumiseen?
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
