HPK:n uusi luotsi: ”Vaikea päätös”
Timo Lehkonen. Kuva: Lehtikuva
HPK nimesi uudeksi päävalmentajakseen seuran juniorijääkiekon valmennuspäällikön Timo Lehkosen. Lehkonen kertoo Hämeen Sanomille, että hyppy päävalmentajan paikalle ei ollut yksinkertainen juttu.
- Tämä oli yksi vaikeimmista päätöksistä, joita olen joutunut koskaan tekemään. Ei ole helppo lähteä kesken kaiken ”muiden juttuun” mukaan. Nyt laitan kuitenkin itseni likoon, Lehkonen toteaa lehdelle.
- Onhan tämä paikka haastava, kun joukkue on liigassa hännillä. Pakko on kuitenkin uskoa, että joukkueessa on potentiaalia, Lehkonen jatkaa.
Lehkosen mukaan myöntävä vastaus johdon pyyntöön johtui nimenomaan HPK:sta.
- Minkään muun seuran pyyntöön en olisi suostunut. Tämä on tätä – HPK:n puolesta. Onhan meillä yli 20 vuoden yhteinen taival, Lehkonen painottaa.
Rindellille potkut HPK:sta – Lehkonen luotsiksi
"Saat potkut" – Rindell sai tylyn viestin kesken äänestyksen

Mika Sinisalo
























































Katkesiko Maldonadon voittojahti auton romuttumiseen?
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
