HPK sotki SaiPan paketin

HPK katkaisi kolmen pelin tappioputkensa, kun se kepitti SaiPan luvuin 3-2 voittolaukauskisan jälkeen.
Kerhon virtuoosimainen Teemu Rautiainen taiteili kaksi ratkaisevaa osumaa voittolaukauskisassa. Rautiainen näytti sellaista rankkariosaamista, että sillä olisi luullut olevan käyttöä myös nuorten MM-kisoissa.
- Yllättävän hermostunutta peliä. Näki, että isot asiat oli pelissä. Teimme pahoja harhasyöttöjä, vaikka tätä SaiPaa vastaan sellaisia ei sovi antaa, sanoi HPK:n valmentaja Harri Rindell.
- Tasainen peli, jossa mentiin päätyyn asti. Emme saaneet ihan parasta kokonaisuutta esiin. HPK sotki meidän paketin, arvioi SaiPan valmentaja Ari-Pekka Selin.
SaiPan Markku Flinck ja Brian Salcido veivät ryhmän kahdesti johtoon. HPK:n pakit Jukka Laamanen ja kapteeni Marko Tuulola tasoittivat kaksi kertaa ylivoimalla.
- Meillä on hakemista ylivoimapelissä, vaikka maaleja tulikin tällä kertaa. Tästä pelistä on otettava opiksi. Koostumukseen tulee varmuudella muutoksia, sanoi Rindell.
SaiPan ainoa onnistuja voittolaukauskisassa oli Elmeri Kaksonen.
MTV3-STT
























































Rosberg harjoituskärki, Massa heräilee
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
