"Teurastaja" Virtanen leukaili osumastaan
Jonne Virtanen punnertaa Bluesin Ville Lajunen selässään.
Yleensä hieman erilaisilla ansioilla kuin pisteillä kunnostautuva JYPin Jonne Virtanen oli yksi ratkaisijoista, kun kotijoukkue otti kauden kolmannesta kohtaamisesta HIFK:ta vastaan täyden pistepotin jääkiekon SM-liigassa perjantaina.
Myös aiemmat kaksi ovat päätyneet JYPin voittoihin.
- Vastustajan mokke (Dennis Endras) pelas hemmetin hyvän pelin. Onneksi epäonnistuin vedossani, sillä jos olisin onnistunut, se olisi varmasti saanut sen kiinni, Virtanen mietiskeli onnekasta 2-2-osumaansa.
Tasaisen ottelun loppulukemat valehtelevat JYPin hyväksi, sillä joukkue naulasi viimeisellä minuutilla kaksi osumaa tyhjiin. Yhtä kaikki kauden kolmen keskinäisen kohtaamisen maaliero on JYPin hyväksi tyrmäävä 15-5.
Joukkueet kohtaavat viikon päästä uudestaan kahden ottelun verran. Tammikuun tasauskierroksen ensiosa pelataan perjantaina Helsingissä ja heti seuraavana päivänä pelataan Jyväskylässä.
- Ehkä joitain taistelupareja syntyy kun peräkkäisinä päivinä pelataan, ennakoi HIFK:n kovakasvo Siim Liivik, joka onnistui illan ottelussa myös maalinteossa.
Ottelun tilastot Tulospalvelussa
MTV3-STT























































Rengastaktikointia yritetään hillitä
EK12: Latvala enää sekunnin päässä Loebistä
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
