HPK haluaa vahvistuksia täksi kaudeksi
HPK:n juhlat ovat tällä kaudella olleet vähissä.
Jääkiekon SM-liigan kolmanneksi viimeisenä pyristelevä HPK haluaa päästä pudotuspeleihin. Sinne pyritään kaikin keinoin.
HPK on nyt seitsemän pisteen päässä tavoitteestaan, eli pudotuspelipaikasta. HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela sanoo, että joukkue haluaa vahvistua uusilla pelaajilla.
- Kyllä oikeastaan vuorokauden ympäri pelaajakoordinaattori Janne Laukkanen tekee töitä sen eteen. Tavoite on, että joukkuetta vahvistetaan, Korpela sanoo MTV3:lle.
Korpela ei kaada huonoa menestystä pelkästään valmennusjohdon niskaan, vaan sanoo, että kaikilla on peiliinkatsomisen paikka.
- Meidän ongelma tällä hetkellä on se, että peli vaihtelee paljon. Välillä on pirun hyviä pelejä, joskus sakkaa oikein huolella. Tasaisempi suorittaminen auttaisi jo paljon, potentiaalia tässä ryhmässä kyllä on, Korpela sanoo.
HPK jatkaa pudotuspelipaikan havittelua seuraavan kerran huomenna perjantaina, kun se matkaa Jokereiden vieraaksi.

Matti Nyrhinen























































Rengastaktikointia yritetään hillitä
EK12: Latvala enää sekunnin päässä Loebistä
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
