HPK etsii kotimaista valmentajaa - "Ei ole hirveää nimilistaa"
Harri Rindell vai joku muu? HKP:n valmentajakuvio on yhä auki.
Hämeenlinnan Pallokerho on Tampereen Ilveksen lisäksi ainut SM-liigajoukkue, joka ei ole vielä nimennyt ensi kauden päävalmentajaa. Nykyinen käskijä Harri Rindell on tehnyt selväksi, että hän on halukas jatkamaan seurassa.
HPK:n toimitusjohtaja Risto Korpela sanoo, että joukkueella on tällä hetkellä kartoitus valmentajista päällä.
- Kaikki on edelleen mahdollista ja tilanne on työn alla. Se että jatkaako Rindell, vai joku muu, kaikki on yhä auki, Korpela sanoo MTV3:lle.
- Kontakteissa ollaan oltu, Harrin kanssa on juteltu alustavasti, ja nyt me yhdessä (puheenjohtaja) Heikki Hietasen ja (pelaajakoordinaattori) Janne Laukkasen kanssa tätä pähkäillään.
Rajalliset mahdollisuudet
Koska SM-liigassa on enää kaksi joukkuetta ilman tulevaa päävalmentajaa on valinnanvara supistunut. Korpela kertoo, että HPK:ssa, ei ole käännetty katsetta ulkomaille, vaan nimenomaan kotimaisia vaihtoehtoja kartoitetaan. Löytyykö Suomesta tarpeeksi valmentajia?
- Suomessa on hyviä valmentajia. Tietysti markkinat ovat vähän kaventuneet, kun itärajan takana on hyviä valmentajia, mutta edelleen Suomessa tehdään hyvää valmentajakoulutusta, Korpela sanoo.
- Mutta rajalliset ne mahdollisuudet kyllä on. Ei tässä mitää hirveää listaa ole, kenestä valitaan. Nyt ne mitä on, käydään läpi ja ratkaisut tehdään sen mukaan.
HPK on sarjassa sijalla 12, eikä se tyydytä seurassa ketään. Korpela sanoo, että kaikilla on peiliinkatsomisen paikka, eikä kaada koko ongelmaa Rindellin niskaan.
- Se ei missään nimessä ole Harrin juttu, että ei olla halutulla sijoituksella. Tavoite on pudotuspelipaikka ja se on edelleen mahdollinen. Mutta ei ole Harrin tekemisestä kyse, hän on tehnyt hyvää työtä.
Korpela painottaa, että nyt ei ole sormella osoittelun aika. Hän haluaa, että joukkue nostaa tiimihenkeä entisestään ja ottaa tavoitteen, pudotuspelipaikan, runkosarjan päätteeksi.
HPK haluaa vahvistuksia täksi kaudeksi
HPK-vahti uskoo yhä pudotuspelipaikkaan

Matti Nyrhinen























































Rengastaktikointia yritetään hillitä
EK12: Latvala enää sekunnin päässä Loebistä
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
