Ilves-kasvatille tarjolla isot sappaat
Ilveksen Jyrki Jokipakka pelasi vuosi sitten nuorten MM-kisoissa.
Jyrki Jokipakka nauttii lisääntyneestä peliajasta.
Tamperelainen Jokipakka teki ensiesiintymisensä liigajäillä viime kaudella ja tilille kertyi 48 ottelua. Nyt puolustaja on vakiinnuttanut paikkansa tupsukorvissa.
- Vastuuta on tullut hyvin ja sitä kautta tulee itseluottamusta sekä varmuutta pelaamiseen. On hienoa, että saan pelata näinkin paljon ja yritän olla vastuun arvoinen, 20-vuotias puolustaja kertoo MTV3.fin haastattelussa.
Ilveksen johtopakin Ville Koistisen siirryttyä KHL-jäille, on Jokipakan vastuu kasvanut entisestään.
- Koistisen lähdettyä olen saanut enemmän vastuuta ja siksi hänen siirtymisensä oli omalta kannaltani hyvä asia. Ihan hyvin on kyllä mennyt. Nyt mennään hyvällä fiiliksellä, Jokipakka sanoo iloisena.
Isokokoisen Jokipakan vahvuudet ovat kaksinkamppailuissa, joissa nuorukainen pärjää jo mainiosti. Itseltään hän kaipaa eniten tasaisuutta.
- Puolustuspelaamista täytyy vielä parantaa. Tasaisuutta pitäisi saada, jotta taso ei ailahtelisi liikaa. Samalla suoritustasolla pitäisi pystyä pelaamaan koko ajan, Jokipakka ruotii.

Eemeli Pienimaa























































Kimin nopeus yllätti Prostin
EK12: Latvala enää sekunnin päässä Loebistä
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
