HPK-konkari peräänkuuluttaa kärsivällisyyttä
HPK:n Jukka Laamanen
Ritareiden puolustuspeli on parantunut kauden mittaan huomattavasti.
Sarjataulukossa sijalla 12 majaileva HPK on ottanut joulutauon jälkeen kaksi voittoa neljästä pelistä. Pisteiden lisäksi iloa on tuottanut myös pelin taso, sillä vaikean syksyn jälkeen viisikkopeli alkaa olla uomissaan.
- Kokonaisuutta ajatellen alkusarja oli huono. Nyt olemme saaneet pelijuonesta kiinni ja tappelemme joka pelissä voitosta. Maalinteon tehokkuus pitää ehdottomasti saada paremmaksi. Muutoin emme pääse useampaa pykälää eteenpäin, HPK:n luottopakki Jukka Laamanen kertoo MTV3.fin haastattelussa.
Yli 600 liigaottelun veteraani näkee, että joukkueen suurimmat ongelmat ovat ratkaisuhetkillä.
- Taistelemme hyvin, mutta pelin tappohetkillä emme käytä tilaisuutta hyväksemme. Sitten vastustaja osuu usein ja pelin luonne muuttuu. Jos et itse tee paikoista, niin usein vastustaja tekee heti ensimmäisestä. Se taitaa olla tämän lajin lainalaisuuksia, Laamanen miettii.
Ritarimiehistö on vain neljän pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta, joten avaimet menestykseen ovat vielä omissa käsissä.
- Täytyy olla ymmärrystä ja sinnikkyyttä oikeassa paikassa. Sitkeyttä nyt peräänkuulutan. Kun saamme palaset yhteen, niin sitten on kaikki auki. Ei tässä auta jäädä pensaaseen kyykkimään.
Ylivoimaa tehokkaammaksi
Tilastojen valossa HPK on sarjan tehokkain joukkue ylivoimalla kotikaukalossaan, mutta vieraissa on ollut hiljaisempaa. Parhaimmalla kaudellaan yhdeksän yv-maalia mättänyt Laamanen ei ole osunut vielä kertaakaan pakkopelin aikana.
- Ylivoima on toiminut ajoittain hyvin ja joskus huonommin. Ihan uomissaan se ei ole kuitenkaan ollut, kun omiakin yv-maaleja on niin vähän. Petrattavaa siinä ehdottomasti on.
- Tietty rentous ja itseluottamus puuttuvat ylivoimasta. Tilanteet ovat vastustajan kannalta hyvin ennalta luettavissa, mies ruotii.
Muutoinkin HPK:n hyökkäyspelaaminen on usein hampaatonta. Viimeinen röyhkeys ja halu puuttuvat.
- Maalin eteen pitää mennä. Se on vanha klisee, mutta niin se vain on. Sieltä ne maalit tehdään. Lisäksi se vaatii joko maskipelaamista tai sitten ohjauksia. Maalinteko ei siten saa olla vain yhden pelaajan vastuulla, Laamanen korostaa.

Eemeli Pienimaa























































F1-sarjassa pian yli 20 kisan kausia
EK12: Latvala enää sekunnin päässä Loebistä
Hertha Berlinin karsintavalitus hylättiin
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
