Nieminen iski maalin - Artjuhin haastoi tappeluun
Ville Nieminen
Pekka Rautakallion valmentama Riian Dinamo yllätti KHL:n sarjakärjen Pietarin SKA:n jatkoajalla lukemin 5-4.
SKA oli mennyt Riiassa jo 2-0-johtoon, kunnes kotijoukkue aloitti kirinsä. Mikelis Redlihs ja Martins Karsums toivat vielä ensimmäisessä erässä Dinamon tasoihin.
Toista erää oli pelattu vajaat viisi minuuttia, kun Ville Nieminen vei ylivoimamaalilla Dinamon ensimmäistä 3-2-johtoon. Niemisen osuma oli hänen ensimmäisensä Dinamon paidassa.
SKA-hyökkääjä Jevgeni Artjuhin haastoi Niemisen tappeluun välittömästi maalin jälkeen. Suomalaishyökkääjä tarttui haasteeseen, mutta tuomarit ehtivät keskeyttää nahinaksi jääneen yhteenoton.
Molemmille tuomittiin tilanteesta kahden minuutin rangaistus.
Artjuhin onnistui ottelussa myös maalinteossa viimeisellä minuutilla, kun SKA taisteli jatkoajalle 4-4-lukemissa.
Ottelu ratkesi SKA:n hölmöilyyn. Ensin päävalmentaja Milos Riha lensi suihkuun kiisteltyään tuomareiden kanssa, minkä jälkeen SKA:n Kirill Koltsov otti huitomisjäähyn. Rautakallio otti aikalisän, ja vain seitsemän sekuntia ehti kulua, kun Guntis Galvins laukoi ottelun päätöslukemat.
Lähde: gazeta.ru
KHL keskiviikkona:
Ottelutilastot klikkaamalla tulosta
Avangard Omsk - Metallurg Novokuznetsk
1-2 ja.
Avtomobilist Jekaterinbyrg - Lev Poprad
5-4 ja.
Barys Astana - TsSKA Moskova
2-4
Jugra Hanty-Mansijsk - Amur Habarovsk
4-5 rl.
Metallurg Magnitogorsk - Sibir Novosibirsk
6-4
Severstal Tsherepovets - Atlant Mytishtshi
3-5
Spartak Moskova - Vitjaz Tshehov
2-3
Dinamo Riika - SKA Pietari
5-4 ja.

Kasperi Kunnas























































Räikkönen joutui riuhtomaan ylimääräisen vedon
Latvala: Riskejä otettava
Paatelaisella odotuksia Furuholmilta ja Uroselta
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
