Karalahti maalasi - Minsk kaatoi sarjakärjen

Jere Karalahti
Jere Karalahti teki kauden avausmaalinsa KHL:ssä. Maali oli samalla puolustajalle kauden ensimmäinen tehopiste.
Espoo Bluesista ruplajäille siirtynyt Karalahti teki Dinamo Minskin 1-1-tasoitusmaalin ottelussa Pietarin SKA:ta vastaan. Maali auttoi Dinamon aina jatkoajalle saakka, missä SKA kaatui rangaistuslaukauksilla 4-3.
SKA oli voittanut KHL:ssä kaikki neljä otteluaan varsinaisella peliajalla.
Moskovassa puolustaja Janne Niskalan joukkue Atlant voitti Avtomobilistin puhtaasti 2-0. Niskala vankisti asemaansa puolustajien pistepörssin johdossa syöttämällä joukkueensa toisen maalin. Ottelussa huimasti jääaikaa, 29.30 minuuttia saanut Niskala on kerännyt kuudessa ottelussa upeat tehot 4+3.
KHL tiistaina:
Torpedo - Traktor 2-5
SKA - Dinamo Minsk 3-4 rl.
Atlant - Avtomobilist 2-0
MTV3
























































Nyt: Monacon aika-ajot suorana
Ford-pomo: Poikien vauhti on uskomatonta
Paatelaisella odotuksia Furuholmilta ja Uroselta
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
