MM-kotikisoihin halutaan fanikulttuuria - esimerkkinä AIK-fanit

Yleisöä Karjala-turnauksessa 2009, kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva.
Suomen vuoden 2012 jääkiekon MM-kisojen pääsihteeri Mika Sulin on linjannut fanikulttuurin nostamisen yhdeksi MM-kotikisojen tavoitteeksi.
Mallia haetaan ruotsalaisseura AIK:n faneilta.
- Olin pari viikkoa sitten Tukholmassa katsomassa, kun AIK pani pataan Husqvarnaa 2-0. Kun katsoin AIK-faneja, jotka tällä kertaa käyttäytyivät hyvin, niin kyllä heidän näkyvyytensä ja laulunsa oli huikeaa. Kyllä meidän pitää tehdä vielä paljon töitä tämän asian eteen, Sulin kertoo.
Pelipaitoihin pukeutuminen on keskeisessä roolissa fanikulttuurin nostamisessa.
- Pyrimme tekemään asiaa yhteistyössä fanien kanssa ja rohkaisemaan heitä fanikulttuuriin. Ei me mitään sambafestivaalia tästä haluta, mutta haluamme edesauttaa joukkueen tukemista, Sulin toteaa.
Katso YouTubesta, kuinka AIK-fanit juhlistivat seuransa 120-vuotispäivää helmikuussa:
MTV3 - Jani Merimaa
MTV3


























































Häkkinen: Muotinäytös Bottaksen kasvattamista
EK13: Loebin johto kesti päivähuoltoon
Paatelaisella odotuksia Furuholmilta ja Uroselta
"Palander kertoo kohta tilanteestaan"
