Mainos

Maikkarin kommentaattorista Mestiksen uusi kurinpitäjä

10.09.2010 16:13
Maikkarin kommentaattorista Mestiksen uusi kurinpitäjä

47-vuotias vantaalainen Jami Kauppi on nimetty Mestiksen kurinpitäjäksi kaudelle 2010-2011.

Pelaajaurallaan lähes 20 vuotta maalivahtina 70- ja 80-luvulla pelannut ja 20 vuoden ajan valmennustehtävissä aina A-nuorista SM-liigaan asti toimineelle Kaupille alkava kausi kurinpitäjänä on ensimmäinen.

Kauppi valmensi Kiekko-Vantaan hopealle Mestis-kaudella 2002-2003 ja hienon kauden päätteeksi hänet palkittiin parhaana Mestis-valmentajana 2003. Yhteensä Kauppi valmensi lohipaitoja neljän kauden ajan. Lisäksi valmennuskokemusta löytyy Mestis-tasolta Haukoista (2005-2006), sekä Jokipojista (2006-2008). Kaudella 2002-2003 Kauppi valmensi myös Mestiksen maajoukkuetta.

- Olen ollut lähes koko Mestiksen nimellä kulkeneen sarjan ajan mukana valmentajana ja nyt uusi toimenkuva tuntuu siltä, että olen kehittämässä jääkiekkoa omalla työlläni kurinpitopäällikkönä, Kauppi kertoo.

Kokenut kettu ei ihan heti lämmennyt ajatukselle uudesta pestistä. Tosin yhteydenoton tapahtuessa mies oli Lapissa kalareissulla, joka varmasti vaikutti asiaan.

- Aluksi asia tuli ihan puskista ja en ollut oikein halukas asiaa kohtaan, mutta nukuttuani viikon verran niin sitten, Kauppi nauraa.

- Isoa roolia en ala vetämään, vaan pelaajat, valmentajat ja seuran toimihenkilöt toimivat kilpailusääntöjen mukaan: kunnioittamalla vastustajaa, tuomareita ja toimihenkilöitä, Kauppi ohjeistaa ja tietää mistä puhuu, pitkään uraan kun ei mahdu yhtäkään toimitsijakieltoa.

Kauppi kommentoi MTV3 MAXilla

Jami Kaupin rooli Mestis-kaudella 2010-2011 on muutenkin näkyvä, sillä mies nimettiin aiemmin kesällä MTV3 MAXin Mestis-lähetysten kommentaattoriksi.

- Se työ tuli ihan yhtä puskista kuin mitä kurinpitopäällikön työ. Mielenkiintoinen projekti seurata peliä ns. ylhäältä, kun sitä on kuitenkin seurannut 20 vuotta pelaajien takaa. Joten tilanteet varmaan näkee huomattavasti helpommin, Kauppi arvioi.

Mikään täysin uusi kokemus ei alkavan kauden Maikkarin keikka Kaupille ole. Aiempaa kokemusta tv- ja radiotyöstä häneltä löytyy Urheilukanavan Mestis-lähetyksistä. Lisäksi Kauppi kommentoi viime kaudella joensuulaiselle Radio Rexille neljä Jokipoikien vierasottelua.

Sama sarja, kaksi varsin erilaista työtä. Kauppi ei näe mitään ongelmaa ’kaksoisagentin’ roolissaan.

- En ota kantaa pelin aikana ollenkaan mahdollisiin ylilyönteihin. Tuomarit antavat isot rangaistukset, minä teen lopullisen päätöksen siitä, tuomitaanko ylilyöntitilanteesta ottelurangaistus, pelien jälkeen, Kauppi taustoittaa.

Näin kurinpitomenettely toimii

Kurinpitomenettelyssä käsitellään kaikki kilpailusääntöjen mukaiset tapaukset, joissa Mestis-joukkue, sen pelaaja tai toimihenkilö on osallisena. Mikäli määrättävä rangaistus on enintään kolmen ottelun peli- tai toimitsijakielto ja/tai 2500 euron taloudellinen sanktio, kurinpitoasiat käsittelee yksin kullakin kaudella jääkiekon Sarjaseurat ry:n (Mestiksen) hallituksen erikseen nimeämä henkilö, joka alkavalla kaudella on siis Jami Kauppi. Kun määrättävä rangaistus on enemmän kuin kolmen ottelun peli- tai toimitsijakielto ja/tai yli 2500 euron taloudellinen sanktio, käsittelyn suorittaa Jääkiekon Sarjaseurat ry:n hallituksen nimeämä Kurinpitoryhmä.

Kauppi käsittelee kaikki tilanteet, joista on mahdollista tai tulisi tuomita ottelurangaistus. Ottelun tuomarit antavat jäällä enintään 5 minuuttia + pelirangaistuksen, kurinpitäjä tekee lopullisen ratkaisun tuomitaanko tilanteesta ottelurangaistus. Tämä toimintamalli ei koske tilanteita, joiden ainoa tuomio sääntökirjan mukaan on ottelurangaistus. Kurinpitäjä ei myöskään voi tälläisia sääntökirjan mukaisia ottelurangaistuksia jälkikäteen muuttaa, hän vain määrää pelikiellon pituuden tai siirtää tapauksen käsittelyn kurinpitoryhmälle. Joukkueella ei ole oikeutta asettaa tilanteita kurinpitäjän käsittelyyn, vaan järjestelmä perustuu otteluvalvojan raportointiin.

(MTV3)

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Jääkiekkotiimi esittelyssä

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Antero Mertaranta

Antero Mertaranta

Yksi suomalaisen urheiluselostamisen suurimmista nimistä, Antero Mertaranta, jatkaa MM-jääkiekon selostamista CANAL+:n Hockey Night –tiimissä.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Risto Dufva

Risto Dufva MTV3 Katsomo

Risto Dufva pelasi aikoinaan vuosikaudet Jyväskylän divarijoukkue Lohen maalivahtina.

Hockey Night -tiimin jäsen Jarmo Kekäläinen

Jarmo Kekäläinen

Entinen NHL-ammattilainen siirtyi pukuhommiin uransa jälkeen ja masinoi HIFK:n SM-kultaan 1998 ja hopealle 1999.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Doug Shedden

Doug Shedden MTV3 Katsomo

Tuskin on ollut montaa samanlaista reaktiota aiheuttavaa jääkiekkopersoonaa suomalaisessa jääkiekkokulttuurissa kuin Doug Shedden.

CANAL+:n Hockey Night -tiimin jäsen Mika Kortelainen

Mika Kortelainen MTV3 Katsomo

Mika Kortelainen on tullut peliuransa jälkeen tutuksi Maikkarin, CANAL+:n ja URHOtv:n asiantuntijana.

Jääkiekon TV-lähetykset

MTV3 La 11.02. 12:40-12:55 Hockey Night LIVE!
MTV3 La 11.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour
MTV3 La 11.02. 15:30-15:40 Hockey Night LIVE!
MTV3 La 11.02. 22:30-22:40 Hockey Night Extra
MTV3 Su 12.02. 22:40-22:50 Hockey Night Extra
MTV3 Pe 17.02. 22:35-22:50 Hockey Night
MTV3 Pe 24.02. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 02.03. 22:35-22:50 Hockey Night
MTV3 Pe 09.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 16.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 23.03. 22:35-22:45 Hockey Night
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
KATSOMO.fi La 11.02. 12:30 Ruotsin turnaus: Suomi - Tsekki
KATSOMO.fi La 11.02. 12:55 Ruotsin turnaus: Suomi - Tsekki
KATSOMO.fi La 11.02. 17:15 Ruotsin turnaus: Ruotsi - Venäjä
KATSOMO.fi Su 12.02. 12:45 Ruotsin turnaus: Venäjä - Tsekki
KATSOMO.fi Su 12.02. 16:00 Ruotsin turnaus: Ruotsi - Suomi
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain:
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 09:30-10:15 (u) Hockey Night: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu La 11.02. 09:30-10:15 (u) Hockey Night: Hockey Night
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 11:45-12:30 (u) Hockey Night: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu La 11.02. 11:45-12:25 (u) Hockey Night: Hockey Night
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 12:30-12:55 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu La 11.02. 12:30-12:55 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour: Suomi - Tsekki
CANAL+ Urheilu La 11.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour: Suomi - Tsekki
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 15:30-15:45 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu La 11.02. 15:30-15:45 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
CANAL+ Urheilu HD La 11.02. 15:45-16:45 (u) Euro Hockey Tour: Suomi - Venäjä
Kaikki CANAL+ lähetykset lajeittain: