Mainos

Vakavan silmävamman saanut Lukko-kapteeni voi joutua uuteen leikkaukseen

09.09.2010 11:58
Vakavan silmävamman saanut Lukko-kapteeni voi joutua uuteen leikkaukseen

Viime kaudella vakavan silmävamman saanut Rauman Lukon puolustaja Tomi Pettinen pohtii uuden silmäleikkauksen järkevyyttä. Jääkiekon SM-liiga alkaa ensi viikolla, eikä Pettisen pelikunto ole vielä paras mahdollinen.

Pettinen sai helmikuussa Jokereita vastaan Michael Nylanderin mailan silmäänsä, ja pitkään oli epäselvää, pystyykö hän pelaamaan enää koskaan. Hän on saanut harjoitella noin kahden kuukauden ajan ja uhkuu pelihaluja. Tuntuma on kuitenkin vielä kateissa.

- Se vaatii vain totuttelua. Kyse on siitä, että jaksanko vetää kolme peliä viikossa. Minun pitää viimeisessä harjoitusottelussa osoittaa, että pystyn taistelemaan, Pettinen kertoo MTV3:lle.

- Joudun joskus pelitilanteissa kääntämään päätä enemmän, jos en havaitse heti, että kaveri tulee iholle. Lähinnä on kyse siitä, että pelituntumaa ei ole niin pitkän tauon jälkeen. Se tuo puutteita peliin.

33-vuotiaan Pettisen vasemman silmän pupilli on edelleen selvästi laajentunut, joten uusi leikkaus saattaa tulla vielä eteen. Tällä hetkellä silmää hoidetaan vielä kortisonitipoilla.

- Vuodenvaihteen jälkeen saattaa joku leikkaus tulla, koska pupilli on noin laaja. Pitää puntaroida, onko sitä järkeä tehdä, koska asiat ovat näinkin hyvin. Aika näyttää, Pettinen pohtii.

Päävalmentaja Rauli Urama valitsi kesällä sisukkaan Pettisen joukkueen kapteeniksi.

Lue myös: "En voinut seurata playoffseja edes televisiosta"

MTV3 - Antti Rämänen

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Jääkiekkotiimi esittelyssä

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Antero Mertaranta

Antero Mertaranta

Yksi suomalaisen urheiluselostamisen suurimmista nimistä, Antero Mertaranta, jatkaa MM-jääkiekon selostamista CANAL+:n Hockey Night –tiimissä.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Risto Dufva

Risto Dufva MTV3 Katsomo

Risto Dufva pelasi aikoinaan vuosikaudet Jyväskylän divarijoukkue Lohen maalivahtina.

Hockey Night -tiimin jäsen Jarmo Kekäläinen

Jarmo Kekäläinen

Entinen NHL-ammattilainen siirtyi pukuhommiin uransa jälkeen ja masinoi HIFK:n SM-kultaan 1998 ja hopealle 1999.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Doug Shedden

Doug Shedden MTV3 Katsomo

Tuskin on ollut montaa samanlaista reaktiota aiheuttavaa jääkiekkopersoonaa suomalaisessa jääkiekkokulttuurissa kuin Doug Shedden.

CANAL+:n Hockey Night -tiimin jäsen Mika Kortelainen

Mika Kortelainen MTV3 Katsomo

Mika Kortelainen on tullut peliuransa jälkeen tutuksi Maikkarin, CANAL+:n ja URHOtv:n asiantuntijana.

Jääkiekon TV-lähetykset

MTV3 Su 12.02. 22:40-22:50 Hockey Night Extra
MTV3 Pe 17.02. 22:35-22:50 Hockey Night
MTV3 Pe 24.02. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 02.03. 22:35-22:50 Hockey Night
MTV3 Pe 09.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 16.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 23.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 30.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 06.04. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 13.04. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 20.04. 22:35-22:45 Hockey Night
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
KATSOMO.fi Su 12.02. 12:45 Ruotsin turnaus: Venäjä - Tsekki
KATSOMO.fi Su 12.02. 16:00 Ruotsin turnaus: Ruotsi - Suomi
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain:
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 12:45-12:55 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 12:45-12:55 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour: Venäjä - Tshekki
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour: Venäjä - Tshekki
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 15:30-16:00 Hockey Night Spotlight: Hockey Night Spotlight
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 16:00-16:25 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 16:00-16:25 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 16:25-19:00 Euro Hockey Tour: Ruotsi - Suomi
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 16:25-19:00 Euro Hockey Tour: Ruotsi - Suomi
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 19:00-19:30 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 19:00-19:30 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
Kaikki CANAL+ lähetykset lajeittain: