NHL-vahti Lehtonen: En tiennyt, kestääkö kroppani
![]() |
Jääkiekon NHL-seura Dallas Starsin ykkösmaalivahtina tulevaan vuoteen lähtevä Kari Lehtonen epäili pelikykyään, kun hän palasi viime kaudella pitkän sairausloman jälkeen kaukaloon.
Lehtonen joutui käymään kahdessa selkäleikkauksessa eikä pelannut NHL-otteluita lähes vuoteen. Hän haki tuntumaa AHL-joukkue Chicago Wolvesista ennen kuin siirtyi Atlanta Thrashersin organisaatiosta Dallasiin.
- Kun tulin tänne, aloitin nollasta. Minulla ei ollut hajuakaan, kestääkö kroppani pelaamista. Ehkä viimeisen kahdeksan pelin aikana tunsin oloni mukavaksi. Pelit menivät hyvin, mikä auttoi sopeutumista uuteen joukkueeseen, Lehtonen kertoo Starsin nettisivuilla.
Lehtonen ei ole tullut tunnetuksi kovinkaan aktiivisena kesäharjoittelijana, mutta tänä kesänä hän aikoo pitää itsestään entistä parempaa huolta.
- Aiempina vuosina aloin harjoitella heinäkuun alussa, mutta tänä vuonna melkein heti. Dallasin kaverit saattoivat minut yhteen atlantalaisen kuntovalmentajan kanssa. Kävin siellä viisi kertaa viikossa ja tein erittäin tarkkoja harjoitteita, joilla vahvistettiin lonkkia ja nivusia, Lehtonen sanoo.
The Hockey News -lehti nosti viime kaudella Lehtosen nimen esiin, kun se listasi 2000-luvun suurimpia pettymyksiä. Vuoden 2002 kakkosvaraus aikoo näyttää.
- Minulla on paljon todistettavaa itselleni ja haluan olla huippumaalivahti tässä liigassa. Jos onnistun siinä, pystyn varmasti myös auttamaan joukkuetta, Lehtonen uskoo.
MTV3 - Antti Rämänen
MTV3














































Red Bull -pomo vakuuttaa kuskien tasa-arvoa
Wilson: Latvalalla on ollut hetkensä
Lex Hollo: Luis Suarez – säälittävä ihmisriekale
Tonteri ykkönen Lahden big airissa
