Mainos

KalPa nousi sarjakärkeen, Hentunen pelasti Jokerit - katso maalikooste!

09.03.2010 20:48
KalPa nousi sarjakärkeen, Hentunen pelasti Jokerit - katso maalikooste!

KalPa kaatoi kotihallissaan Helsingin IFK:n maalein 4-2 tiistaina jääkiekon SM-liigassa ja siirtyi voittonsa myötä sarjataulukon piikkipaikalle, kun kärkiryhmillä on pelaamatta viisi kierrosta.

Kuopiolaisilta onnistuivat maalinteossa Ville Varakas, Sami Kapanen, Tapio Laakso ja tyhjään maaliin osunut Tuomas Kiiskinen. KalPan ero toiseksi pudonneeseen Lukkoon on kaksi pistettä. HIFK jatkaa neljäntenä.

Sarjajohtajana kierrokselle lähtenyt Lukko kaatui kotikaukalossaan Bluesin käsittelyssä lukemin 0-3. Espoolaisten Toni Kähkönen kuritti isäntiä kahdella maalilla sekä yhdellä maaliin johtaneella syötöllä ja Iiro Tarkki otti vyölleen nollapelin 31 torjunnalla.

Jokerien kokenut hyökkääjä Jukka Hentunen nousi ratkaisupelaajaksi, kun joukkue otti tiistaina tärkeän 4-3-voiton Pelicansin vieraana. Isännät johtivat ottelua päätöserässä 3-1, mutta helsinkiläisryhmä tuli rinnalle ja ohi Hentusen kahdella maalilla ja Fredrik Brembergin yhdellä onnistumisella. Hentunen keräsi ottelussa tehot 2+2. Jokerit nousi voiton myötä kymmenenneksi.

JYP ei onnistunut kaventamaan eroa liigan kärkipaikkaan, sillä joukkue taipui 0-2-vierastappioon Turun Palloseuralle. Lee Sweattin ja Michal Birnerin maalit nostivat TPS:n kuudenneksi viimeiselle suoralle puolivälieräpaikalle ja katkaisivat JYPin seitsemän voiton putken.

Ilveksen uusi valmennusjohto Juha Pajuoja - Raimo Helminen sai lentävän lähdön, kun joukkue katkaisi seitsemän tappion putkensa murskaamalla Ässät Hakametsässä lukemin 7-1. Puolustaja Markus Seikola keräsi ottelussa tehot 2+1. Voitolla ei ollut pisteiden kannalta merkitystä tamperelaisille, sillä joukkueen joutuminen karsintoihin on jo varmistunut.

Hämeenlinnan Pallokerho haki pisteet Oulun Kärpiltä 4-0-voitolla ja varmisteli asemiaan sarjataulukon viidentenä. Ero kuudenneksi nousseeseen TPS:ään on viisi pistettä.

Katso tiistain SM-liigakierroksen kooste MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 9.3.2010)

Jääkiekon SM-liiga tiistaina:

KalPa - HIFK 4-2 (2-0, 0-1, 2-1)
Ilves - Ässät 7-1 (4-0, 2-1, 1-0)
Kärpät - HPK 0-4 (0-3, 0-0, 0-1)
Lukko - Blues 0-3 (0-1, 0-2, 0-0)
Pelicans - Jokerit 3-4 (1-0,1-1, 1-3)
SaiPa - Tappara 1-2 (0-0, 0-2, 1-0)
TPS - JYP 2-0 (0-0, 1-0, 1-0)

Sarjataulukko:

 KalPa     53   29   11   13   151-124   103
 Lukko     53   28   12   13   162-118   101
 JYP       53   27   11   15   152-122    98
 HIFK      54   27   8    19   170-147    95
 HPK       53   24   9    20   139-135    84
 TPS       53   22   7    24   158-162    79
 -------------------------------------------
 Tappara   53   22   8    23   160-165    76
 Kärpät    54   20   10   24   142-151    76
 Blues     54   16   16   22   134-147    73
 Jokerit   53   20   8    25   136-143    72
 -------------------------------------------
 SaiPa     53   19   10   24   137-151    72
 Ässät     53   17   11   25   143-156    69
 Pelicans  53   17   11   25   152-180    67
 Ilves     54   16   6    32   144-179    54 

Seuraavat ottelut: 11.3. Ässät-KalPa, Jokerit-TPS, JYP-SaiPa, Tappara-Pelicans, 12.3. HPK-Lukko.

(MTV3)

MTV3

Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot

Jääkiekkotiimi esittelyssä

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Antero Mertaranta

Antero Mertaranta

Yksi suomalaisen urheiluselostamisen suurimmista nimistä, Antero Mertaranta, jatkaa MM-jääkiekon selostamista CANAL+:n Hockey Night –tiimissä.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Risto Dufva

Risto Dufva MTV3 Katsomo

Risto Dufva pelasi aikoinaan vuosikaudet Jyväskylän divarijoukkue Lohen maalivahtina.

Hockey Night -tiimin jäsen Jarmo Kekäläinen

Jarmo Kekäläinen

Entinen NHL-ammattilainen siirtyi pukuhommiin uransa jälkeen ja masinoi HIFK:n SM-kultaan 1998 ja hopealle 1999.

Hockey Night -kiekkotiimin jäsen Doug Shedden

Doug Shedden MTV3 Katsomo

Tuskin on ollut montaa samanlaista reaktiota aiheuttavaa jääkiekkopersoonaa suomalaisessa jääkiekkokulttuurissa kuin Doug Shedden.

CANAL+:n Hockey Night -tiimin jäsen Mika Kortelainen

Mika Kortelainen MTV3 Katsomo

Mika Kortelainen on tullut peliuransa jälkeen tutuksi Maikkarin, CANAL+:n ja URHOtv:n asiantuntijana.

Jääkiekon TV-lähetykset

MTV3 Su 12.02. 22:40-22:50 Hockey Night Extra
MTV3 Pe 17.02. 22:35-22:50 Hockey Night
MTV3 Pe 24.02. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 02.03. 22:35-22:50 Hockey Night
MTV3 Pe 09.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 16.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 23.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 30.03. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 06.04. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 13.04. 22:35-22:45 Hockey Night
MTV3 Pe 20.04. 22:35-22:45 Hockey Night
Kaikki MTV3 ja MTV3 MAX-kanavien lähetykset lajeittain:
KATSOMO.fi Su 12.02. 12:45 Ruotsin turnaus: Venäjä - Tsekki
KATSOMO.fi Su 12.02. 16:00 Ruotsin turnaus: Ruotsi - Suomi
Kaikki Katsomon lähetykset lajeittain:
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 12:45-12:55 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 12:45-12:55 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour: Venäjä - Tshekki
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 12:55-15:30 Euro Hockey Tour: Venäjä - Tshekki
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 15:30-16:00 Hockey Night Spotlight: Hockey Night Spotlight
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 16:00-16:25 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 16:00-16:25 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 16:25-19:00 Euro Hockey Tour: Ruotsi - Suomi
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 16:25-19:00 Euro Hockey Tour: Ruotsi - Suomi
CANAL+ Urheilu HD Su 12.02. 19:00-19:30 Hockey Night LIVE!: Ei ohjelmatietoja.
CANAL+ Urheilu Su 12.02. 19:00-19:30 Hockey Night LIVE!: Hockey Night LIVE!
Kaikki CANAL+ lähetykset lajeittain: