"Raipe" Helminen ja Karri Kivi Pikkuleijonien valmennustiimiin
![]() |
Suomen U20-ikäluokan maajoukkueen valmennustiimi täydentyi tänään kahdella kokeneella kiekkomiehellä, kun Raimo Helminen ja Karri Kivi nimettiin Pikkuleijonien apuvalmentajiksi.
Kaksikko tulee muodostamaan yhdessä tuoreen päävalmentajan Lauri Marjamäen kanssa väkevän valmennustiimin, jonka vuosi huipentuu Buffalon MM-kisoihin vuodenvaihteessa 2010-2011.
Ikinuoren kiekkoleijonan Raimo Helmisen, 45 vuotta, mittavan peliuran muistavat kaikki lajia seuranneet. Vuosi sitten pelaamisensa lopettanut tamperelainen oli U20-Leijonien valmennusryhmässä, yhdessä Lauri Marjamäen kanssa, jo Hannu Jortikan johtaman edellisen MM-kisaprojektin ajan. Kaukalossa lättysyöttöjään viljellyt Ilves-ikoni lähtee nyt valmennusuransa toiseen vuoteen.
Juuri 40 vuotta täyttänyt Karri Kivi omaa myös vankan pelaajataustan, miehen tilillä on mm. reilusti yli 400 SM-liigaottelua. Ilves-kasvatin pelaajaura päättyi vuonna 2001. Valmennuskokemusta on karttunut Ässien valmennusryhmässä vuosina 2002-2006 sekä päävalmentajana FPS:n Mestis-joukkueessa ja Ässien A-junioreissa 2006-2009. Tällä hetkellä Kivi toimii kakkosvalmentajana Porin Ässien SM-liigajoukkueessa.
(MTV3)
MTV3






































Webber ei anna huhujen vaivata päätään
Latvala teki voitollaan myös Ford-historiaa
Lescott piti Cityn karussa
Hellner arvosteli kilpakumppaneitaan kovin sanoin
