Niskala ei ihmettele valinnasta syntynyttä kohua
![]() |
Frölundan puolustaja Janne Niskalaa ei Veikkaajan mukaan haittaa, että hänen valintansa olympialaisiin on aiheuttanut suurta keskustelua.
Niskalan mukaan oli varsin odotettua, että keskustelua syntyy.
- Tiesin, että moni kyseenalaistaa valinnan. Tavallaan se on ihan aiheellistakin, sillä en ole ennen ollut olympialaisissa, Niskala kertoo Veikkaajalle.
Valinnan jälkeen syntynyt keskustelu ei ole kuitenkaan haitannut Niskalan tekemistä.
- Kun kuulin valinnasta, ajattelin, että on parempi, mitä vähemmän seuraan suomalaista mediaa. Itse en pysty vaikuttamaan siihen, mitä minusta kirjoitetaan ja ajatellaan, puolustaja toteaa lehden haastattelussa.
Niskala on pelannut Leijonien riveissä kaksissa edellisissä MM-kisoissa.
- Ainakin viime MM-kisoissa huomasin, että pysyin paremmin vauhdissa mukana, vaikka oli taitavia pelaajia vastassa. Niissä ekoissa kisoissa saattoi olla vähän kokemattomuutta. Ehkä en ollut silloin ihan valmis MM-kisojen vaatimuksiin, Niskala lisää.
MTV3 – Mika Sinisalo
MTV3






































Webber ei anna huhujen vaivata päätään
Hirvonen: Puhuimme Jari-Matin seksielämästä
Lescott piti Cityn karussa
Hellner arvosteli kilpakumppaneitaan kovin sanoin
