Jalonen paljastaa: Näin valittaisiin Selänteen tai Ruudun korvaaja
![]() |
Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmennusjohto voi pahimmillaan joutua miettimään koko olympiaryhmänsä hyökkäyspaketin uusiksi Teemu Selänteen ja Tuomo Ruudun loukkaantumisten takia.
Sen kummemmin leukamurtuman takia sairastuvalle joutuneen Selänteen kuin olkapäävammaisen Ruudunkaan toipumisajasta ei tässä vaiheessa ole tarkkaa tietoa.
- Mitään prosentteja on turha heitellä, koska vielä ei ole varmaa tietoa. Voi olla, että molemmat pelaavat olympialaisissa tai sitten kumpikaan ei pelaa. Kaikki vaihtoehdot ovat mahdollisia. Voi olla, että ratkaisut menevät molempien osalta ihan lähelle olympialaisia. Jos se vain on mahdollista ja järkevää, niin haluamme katsoa, miten heidän toipumisensa lähtee liikkeelle, maajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen miettii MTV3:n haastattelussa.
On selvää, että mikäli jompikumpi tai molemmat avainpelaajat joutuvat jättämään kisat väliin, on Suomen valmennusjohdolla edessään perusteellinen pohdinta uuden kokoonpanon suhteen. Alkuperäisten kaavailujen mukaan Ruutu hyökkäisi Leijonien ykkös- ja Selänne kakkosketjussa.
- Se on varma, että silloin tulee isoja muutoksia ja hyökkäyksen osalta voi mennä kaikki ketjut uusiksi. Silloin pitää miettiä ihan alusta lähtien kaikki roolitukset uusiksi. Molemmat ovat esimerkiksi tärkeitä ylivoimapelaajia, joten silloin täytyy saada kaksi uutta ylivoimapelaajaa.
- Kaikkeen pitää olla valmiita ja jos poissaoloja tulee, niin silloin täytyy miettiä paras mahdollinen uudelleenmiehitys ja roolitus. Ei tämä todellakaan mikään helppo setti ole, mutta haastavaa ja mielenkiintoista siitä tulee, Jalonen toteaa.
Lopullinen kisajoukkue on nimettävä 15. helmikuuta. Suomi kohtaa kisa-avauksessaan Valko-Venäjän kaksi päivää myöhemmin.
MTV3 - Sebastian Waheeb
Leijonien olympiapaketti menossa uusiksi - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 14.1.2010) (video: ESPN/NHL, katsottavissa 16.1. asti)
MTV3






































Webber ei anna huhujen vaivata päätään
Latvala teki voitollaan myös Ford-historiaa
Raitala ei ollut uskoa todeksi Barcelona-voittoa
Hellner arvosteli kilpakumppaneitaan kovin sanoin
